Monelle kokeneelle urheilijalle Tokion olympiakisojen lykkääminen vuodella eteenpäin tuli raskaana takaiskuna, mutta selkärangan leikkauksesta toipuva 42-vuotias uimahyppääjä Laura Wilkinson otti tiedon vastaan taivaanlahjana.
Wilkinsonista tuli vuoden 2000 Sydneyn kesäolympialaisissa lajinsa suuruus katkaistuaan vuodesta 1984 jatkuneen kiinalaishyppääjien voittokulun kultahypyillään 10 metrin kerroskilpailussa. Viisi vuotta myöhemmin hän saavutti MM-kultaa Montrealin kisoissa.
Hän lopetti uransa Pekingin olympialaisten jälkeen vuonna 2008, mutta päätti kahden lapsen syntymän jälkeen yrittää paluuta tämän kesän olympialaisiin. Matkalla hän on joutunut kuitenkin kohtaamaan odottamattoman tilanteen selkärangan vamman takia.
Kisojen siirto kesään 2021 tarkoittaa nyt, että Wilkinsonin olisi yllettävä 43-vuotiaana kiinni Yhdysvaltain kahteen kisapaikkaan.
Wilkinsonin perheessä on kahden oman lapsen lisäksi kaksi adoptiolasta. Mielessä kutkuttanut ajatus paluusta alkoi itää edellisten olympialaisten jälkeen.
– Rion jälkeen puhuin valmentajani kanssa ja kysyin, että olisiko se ihan hullua, Wilkinson kertoo uutistoimisto Reutersille.
Valmentaja Kenny Armstrong syttyi ajatuksella nopeasti, ja kaksikko alkoi tehdä suunnitelmaa olympialaisiin palaamiseksi.
– En usko, että halusin koskaan lopettaa uimahyppäämistä. Ajatus paluusta oli tavallaan koko ajan olemassa, ja varsinkin, kun katsoin kaksia edellisiä olympialaisia, joissa taso ei ollut niin kova kuin se oli vuonna 2008, texasilainen Wilkinson toteaa.
Lajihylkiö nousi omin voimin huipulle
Jos Wilkinsonia pidetään nyt täysin poikkeuksellisena olympiahyppääjänä ikänsä puolesta, hän oli joidenkin mielestä yli-ikäinen jo aloittaessaan. Telinevoimistelun pituuskasvunsa myötä lopettanut Wilkinson siirtyi uimahyppyihin vasta 15-vuotiaana. Hänet potkaistiin pois lukionsa urheilujoukkueesta, koska valmentajat eivät uskoneet lajinvaihdon onnistuvan.
Wilkinson kuitenkin jatkoi unelmansa tavoittelua ja nousi Yhdysvaltain maajoukkueeseen vuonna 1995. Matka ensimmäisiin olympialaisiin vuonna 2000 oli jo tyssätä puoli vuotta ennen kisoja tulleeseen loukkaantumiseen.
Jalan murtuma pakotti hänet tekemään kompromisseja hyppäämisensä kanssa, mutta kivuista huolimatta Wilkinson nousi Sydneyn finaalissa kultamitaliin ensimmäisenä amerikkalaisnaisena sitten vuoden 1964.
Yksi hänen hyppytekniikoistaan lähti käsinseisonnasta, mikä yleistyi seuraavina vuosina muidenkin hyppääjien repertuaarissa.
– Olin silloin 22-vuotias, ja valmentajani sanoi, että voisin hypätä vielä kaksissa olympiakisoissa vaikka 30-vuotiaaksi asti. Ajattelin, että kuka hyppää 30-vuotiaana, Wilkinson muisteli vuonna 2017 kirkon tilaisuudessa pitämässään puheessa.
– Ihmiset hyppäsivät ehkä yliopistoon asti, mutta sitten piti hankkia oikea työ ja oikea elämä.
Pelko halvaantumisesta pysäytti
Vaikka Wilkinsonin paluusuunnitelma käynnistyi jo neljä vuotta sitten, hänelle tuli mutkia matkaan nopeasti. Vuonna 2017 hopeaa tuoneiden Yhdysvaltain mestaruuskisojen jälkeen käsien hermovaivat osoittautuivat magneettikuvissa vakaviksi.
Kaularangan leikkaus oli pakollinen hyppäämisen jatkamiseksi, mutta se myös näytti päättävän hänen haaveensa olympiapaluusta.
– Minun piti tehdä valinta, että menenkö leikkaukseen jatkaakseni hyppäämisen yrittämistä tai lopetanko ja jatkan äitinä olemista, Wilkinson tiivistää.
– Keskustelin kirurgin kanssa ja hän sanoi, että lieväkin tapaturma, yksikin liukastuminen portaissa tai pienikin auto-onnettomuus voi halvaannuttaa minut, joten se teki päätöksen puolestani. Se oli todella pelottavaa.
Wilkinsonille tehtiin joulukuussa 2018 selkärangan korjausoperaatio. Toipumisvaiheessa hän turvautui moniin keinoihin luutumisen edistämiseksi. Hän oli ehtinyt saavuttaa paikan Yhdysvaltain olympiakarsintoihin, mutta aikataulu näytti liian kireältä täyteen kisakuntoon pääsemiseksi.
Vuosi lisäaikaa kuin lahja
Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Koronaviruksen leviämisen takia kesälle 2020 suunnitellut olympialaiset jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin. Samalla karsinnat kisoihin jäädytettiin loppuvuoden ajaksi.
– Olen itse asiassa todella kiitollinen siitä. Minulta tuntui loppuvan aika kesken, joten lisävuosi tuli kuin lahjana, Wilkinson sanoo.
Valmentaja Kenny Armstrong tietää Wilkinsonin olevan yhä paha vastus kenelle tahansa.
– Minulla ei ollut mitään epäilystä siitä, onnistuuko hän siinä, Armstrong sanoo olympialaisiin pääsemisestä.
– Uskon, että he (nuoret hyppääjät) ovat vähän peloissaan, ja se saa heidät istumaan vähän ryhdikkäämmin. Heidän on parempi antaa paras suorituksensa, koska he tietävät, että hän voi voittaa heidät.