"Join ilman mitään syytä" – olympiavoittaja vajosi pohjalle, kunnes koruttomat sanat johtivat isoon muutokseen

Iso-Britannian kautta aikain paras uimari Adam Peaty vajosi aiemmin tänä vuonna henkisesti pohjalle. Nyt Pariisin olympialaisiin tähtäävä brittitähti kertoo, miten jumalainen väliintulo auttoi häntä pääsemään eroon alkoholismista ja nauttimaan taas uimisesta.

Maaliskuun lopussa Peaty ilmoitti ottavansa tauon mielenterveysongelmien vuoksi. Pitkäkestoisessa Instagram-postauksessa 28-vuotias kertoi kamppailleensa mielenterveytensä kanssa viime vuosina, eikä nauttinut lajista samalla tavalla kuin ennen.

– Join ilman mitään syytä, ja se (uinti) lakkasi olemasta hauskaa. Aivoni halusivat paeta ja viedä minut kauas pois siitä, mitä olen tehnyt joka ikinen päivä, Peaty avautuu Daily Mailille.

Pohjakosketus juonti juurensa monesta eri tekijästä. Merkittävimpänä niistä olivat hänelle itselle luodut suorituspaineet, ero kaksivuotiaan poikansa äidin Eiri Munron kanssa sekä viime vuoden toukokuussa harjoitusleirillä tullut jalkavamma.

Brittitähti on nyt kuitenkin palannut harjoittelemaan ja kuvailee itseään muuttuneeksi mieheksi lopetettuaan ongelmiensa pakoilun. Tähtiuimarin mukaan uskon uudelleenlöytäminen auttoi häntä pääsemään pois alkoholin "tuhoisasta kierteestä".

– Käyn kirkossa joka sunnuntai. Olen tehnyt niin viimeiset kuukaudet, ja se on ehdottomasti auttanut, Peaty sanoo.

– Kyse on siitä, että minusta tulisi parempi ihminen. Ei vain parempi urheilija, vaan myös parempi isä pojalleni Georgelle. On niin monia muitakin syitä. Se menee aika syvälle. Mutta on hienoa olla mukana.

Peaty on olympialaisten 100 metrin rintauinnin hallitseva mestari. Kahdeksan MM-kultaa ja 16 EM-kultaa haalinut britti oli ykkönen sekä 2016 Rio de Janeirossa että 2020 Tokiossa. Kolmannen olympiakultansa hän sai Tokiossa 4 x 100 metrin sekauinnin sekaviestistä.

Peaty kertoo, miten keskustelu Iso-Britannian olympiapapin Ashley Nollin kanssa auttoi häntä ymmärtämään mielenterveysongelmiaan muutamalla valitulla sanalla näistä nimenomaisista mitaleista.

– Hän sanoi minulle: "Olympiakulta on kylmin asia, jota tulet koskaan pitämään ylläsi. Se tuntuu niin lämpimältä, koska olet saavuttanut tavoitteesi, mutta millä hinnalla?” Peaty muistelee.

– Urheilijoina odotamme kultamitalin ratkaisevan kaikki ongelmamme, koska se on ainoa asia, josta välitämme työn tuloksen kannalta. Mutta heti kun tajuaa, ettei se korjaa mitään, se voi tuntua kylmäävältä, koska on uhrannut niin paljon sen eteen. Jokaisen on varmistettava, että puuttuu näihin ongelmiin.

Haaveena häikäisevä olympiasaavutus

Kirkossa käymisen lisäksi Peaty puhuu psykologille ja pitää päiväkirjaa. Nämä ovat auttaneet häntä pääsemään eroon alkoholismista ja asettamaan katseensa vuoden 2024 Pariisin olympiaturnaukseen.

Ensi kuun MM-kisat jäävät vielä välistä, mutta kolmas perättäinen olympiakulta sadan metrin rintauinnista olisi tavoite, johon vain yksi uimari on aiemmin yltänyt.

– Se olisi hyvin erityinen mitali. On todella vaikeaa voittaa se kerran. On hullun vaikeaa voittaa se kahdesti. Kolmas kerta? Vain Michael Phelps on onnistunut siinä, Peaty sanoo, kuvaillen yhdysvaltalaislegendaa omaksi idolikseen.

– Nautin ensimmäistä kertaa elämästä treenaamisen ohella, koska aiemmin olin tottunut treenaamaan ja elämään hieman siinä sivussa. Olen löytänyt hyvän tasapainon ja käsitellyt kaikki ongelmani. Olen onnellinen ja hyvin terve. Toivottavasti palaan seuraavien kuukausien aikana mestaruusvalmiiseen tilaan, koska minulla on edessäni erittäin suuri kausi.

Lue myös:

    Uusimmat