Eddie ”The Eagle” Edwards lentää nyt elokuvassa – viisikymppinen mäkikotka haaveilee yhä hyppäämisestä

Korkean paikan kammosta kärsinyt ja vahvasti likinäköinen Eddie Edwards teki aikoinaan unelmastaan totta nousemalla Britannian olympiajoukkueeseen mäkihyppääjänä. Edwards palaa hyppytorniin uudessa elokuvassa.

Aprillipäivänä Suomen ensi-iltaan tuleva elokuva Eddie the Eagle on tositarina Edwardsin uskomattomasta saavutuksesta ja elämästä.

Suomessa elokuvan mainoskiertueella parhaillaan vieraileva Eddie Edwards, 52, kiittelee elokuvantekijöitä hyvästä työstä.

– Elokuva niin nauratti kuin itkettikin minua ja pidän siitä kovasti.

Edwards kertoo MTV:n haastattelussa, elokuva on realistisempi kuin hän oli itse kuvitellutkaan.

– Totuudesta poikkesi lähinnä tapa, jolla elokuva esitti isäni. Elokuvassa hän on hankettani vastaan, kunnes lopussa avaa takkinsa ja esittelee paidan, jossa lukee ”Minä olen Eddien isä”. Todellisuudessa hän oli yhtä kannustava kuin äitinikin. Isä teki muun muassa lisätöitä rakennuksella hankkiakseen rahaa minun harrastustani varten, Edwards selvittää.

Elokuvassa ei Edwardsin mukaan tule esiin myöskään hänen oma humoristinen puolensa.

– Kun hyppäsin, olin aina nauravainen ja vitsailin paljon. Totta kai olympiakisat olivat kovaa työtä, mutta se oli myös todella hauskaa.

Edwards valitsi mäkihypyn sen halpuuden takia

Pienenä poikana Eddie, alkuperäiseltä nimeltään Michael Edwards, haaveili veturinkuljettajan työstä.

– Tilanne kuitenkin muuttui vuosien myötä. Katsoin urheilua tv:stä ollessani 8-9-vuotias. Mietin, miten coolia oli olla niin hyvä urheilussa, että sai edustaa omaa maataan olympialaisissa Iso-Britannia- tai Suomi-teksti verryttelytakissa ja kävellä pää pystyssä. Ajattelin silloin, että minä haluan olla samanlainen, Edwards muistelee.

Edwards valitsi mäkihypyn lajikseen alun perin puolivahingossa.

– Edustin USA:ssa Lake Placidin kisoissa Britanniaa laskettelulajeissa, mutta rahani olivat lopussa. Halusin kuitenkin jäädä Yhdysvaltoihin vähän pidemmäksi aikaa ja päätin tehdä jotain halvempaa. Laskettelulippu maksoi 100 dollaria päivässä, mutta mäkihyppäämään pääsi 5 dollarilla. Päätin vaihtaa lajia; saisinhan edelleen hiihtää. Tajusin myös, ettei Britannialla ollut muita mäkihyppääjiä.

Mäkihypyssä kiehtoi myös sen haasteellisuus.

– Mäkihyppy on 95-prosenttisesti henkistä ja vain 5-prosenttisesti fyysistä urheilua. Seisoessaan hyppytornissa mäkihyppääjä näkee miljoonaa erilaista syytä siihen, miksi ei kannata mennä alas. Hänen täytyy vain vakuuttaa itsensä siitä, että hyppää tällä kertaa kauemmaksi kuin ennen ja uskaltaa ottaa enemmän riskejä kuin ennen. Se antaa itseluottamusta tehdä myös muita asioita.

Eddie Edwards (vas.) ja häntä Eddie the Eagle -elokuvassa aikuisena esittävä näyttelijä Taron Egerton.

”Siipeni katkaistiin Calgaryn jälkeen”

Edwards toteutti unelmansa Calgaryn vuoden 1988 olympiakisoissa. Hän tunnustaa, että olisi halunnut saavuttaa mäkihyppääjänä vieläkin enemmän.

– Kun menin Calgaryyn, olin hypännyt vasta pari vuotta. Olisin halunnut jatkaa vielä sen jälkeenkin ja tulla todella hyväksi mäkihyppääjäksi. Valitettavasti esimerkiksi Britannian olympiakomitean ihmiset eivät halunneet minun jatkavan. Sen sijaan, että minua olisi käytetty lajin mainosmiehenä eri puolilla maailmaa, siipeni katkaistiin.

Muiden mäkihyppääjien suhtautumista häneen Edwards kehuu.

– 99 prosenttia heistä oli mahtavia. Heidän mielestään minä tein hyvää urheilun ja mäkihypyn tunnettavuudelle, ja he olivat iloisia puolestani. Vain pari hyppääjää suhtautui minuun negatiivisesti tyyliin: ”Minä olen maailman paras mäkihyppääjä, ja siksi minun pitäisi olla myös kuuluisin.”

Hän kuvailee mäkihyppääjien kaiken kaikkiaan yhteishenkeä uskomattomaksi.

– Muut hyppääjät auttoivat minua hienosti. Eri joukkueet esimerkiksi lahjoittivat minulle varusteita. Italialaiset antoivat minulle kypärän, Länsi-Saksan joukkueelta sain puvun ja Itävallan joukkue antoi suksiparin. He auttoivat minua myös suksien voitelussa ja kisaan valmistautumisessa. Olimme kuin yhtä perhettä.

Edwards kaipaa edelleen sitä tunnetta, jonka hän sai mäkihypyn parissa. Viimeksi hän hyppäsi tammikuussa Ranskassa.

– Kun onnistuin, se tuntui uskomattomalta: sai lentää ilmojen halki ja kellua ilman päällä. Kaipaan myös kilpailemista, hyppääjien toveruutta ja sitä jännitystä, joka syntyi, kun sai hypätä kilpailussa 50 000 ihmisten edessä.

Eddie on yhä iso julkkis

Urheilusaavutuksia seurannut julkisuus tuli Edwardsille yllätyksenä.

– Ennen Calgaryn kisoja minut tunnettiin Britanniassa hiihtäjänä ja laskettelijana. Sen jälkeen elämäni muuttui täysin. Esimerkiksi sanomalehden ostaminen kotikaupungissani saattoi kestää 3 tuntia, kun fanit syöksyivät kimppuuni nimikirjoituksen toivossa. Maine toi myös rahaa ja mahdollisuuden matkustaa eri puolilla maailmaa.

Monet tunnistavat Edwardsin edelleen.

– Ihmettelen sitä, että olen edelleen kiireinen, vaikka Calgarystä on jo melkein 30 vuotta. Kuka olisi uskonut, että vielä näin pitkän ajan jälkeen minulle riittää PR-töitä ja tv-keikkoja.

Lakimieheksikin kouluttautunut Edwards haluaa olla edelleen urheilun sanansaattaja.

– Nautin PR-työstäni enemmän kuin lakimiehenä olemista. Saan matkustaa maailmalla, puhua suurille yleisöille ja olla mukana TV-ohjelmissa. Jos olisin alkanut lakimieheksi, minun olisi pitänyt jättää kaikki se.

”Suomessa opin rakastamaan saunaa”

Suomesta Edwards muistaa monta paikkakuntaa, joissa hän kiersi hyppyvuosiensa jälkeen muun muassa levyttämässä. Levylle taltioitiin Irwin Goodmanin sanoittama ”Mun nimeni on Eetu” Edwardsin laulamana.

Mäkihyppyyn vuosia sitten hurahtaneella Suomella on Edwardsin mielessä ihan erityinen asema. Hän rakastaa varsinkin saunomista.

– Mäkihyppypäivän jälkeen menin aina saunaan. Se teki hyvää jaloilleni ja piti painoni alhaalla. Menen saunaan edelleen niin usein kuin mahdollista. Se on jotain, minkä Suomi antoi minulle: rakkauden saunaan. Mikä voisi olla parempaa, Edwards nauraa.