4000 litraa pirtua yritettiin tuoda Sallan kautta

Venäläiseen puutavararekkaan piilotettu pirtulasti yritettiin tuoda Suomeen Sallan rajanylityspaikan kautta. Muoviastioihin pakattu noin 4000 litran pirtuerä oli piilotettu tukkeihin, jotka oli sorvattu ontoiksi.

Pohjoisen tullipiirin johtajan Juha Heikkilän mukaan rekka yritti Suomeen jo tammikuun puolivälissä, mutta se käännytettiin rajalta auton puutteiden takia. Lasti ei ehtinyt edes tulliselvitykseen, koska rekassa oli teknisiä vikoja. Kaiken lisäksi autossa oli ylikuormaa, ja asiakirjat olivat niin ikään puutteelliset.

Viime viikolla Suomen tulli sai tiedon, että Venäjän rajaviranomaiset olivat löytäneet rekasta pirtulastin. Asiaa selvitellään Venäjällä, ja sieltä on luvattu lähettää myöhemmin tarkemmat tiedot tutkinnasta myös Suomeen.

Pirtuerälle kaavailtua määränpäätä ei toistaiseksi tiedetä. Kohdemaa oli mahdollisesti Ruotsi. Kyseessä on suurin Lapissa paljastunut viinan salakuljetusyritys. Äskettäin Vaalimaalla tulli löysi suuren viinalastin, joka oli kätketty samalla tavalla onttoihin puunrunkoihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat