Jopa 400 000 ihmistä jäi ilman Suomi100-onnitteluviestiä – Telia vastaa: Osa putosi listoilta pois

Telia kertoo, että 20 prosenttia yhtiön asiakkaista eli 400 000 liittymää jäi ilman Suomen 100-vuotispäivänä lähetettyä onnitteluviestiä lähetysprosessissa tapahtuneen virheen vuoksi.

– Telia lähetti eilen yhteensä 1,8 miljoonaa itsenäisyyspäivän onnitteluviestiä. Viestien kokonaismäärä olisi ollut tätäkin isompi, mutta osa viesteistä jäi lähettämättä lähetysprosessissa tapahtuneen virheen takia. Telia pahoittelee virhettä, yhtiö kirjoittaa tiedotteessaan.

Virheen vuoksi osa asiakkaista sai viestin useaan otteeseen ja osa putosi lähetyslistoilta kokonaan pois.

Tiedotteessa kerrotaan, että virheen lisäksi Telia myös rajasi tietoisesti osan asiakkaistaan pois lähetyslistalta. Pois rajattiin ne, joilla on totaalikielto eli jotka eivät halua lainkaan operaattorin lähettämiä viestejä.

Pois jäivät myös niin sanotut multisim-liittymät.

– Vaarana oli, että he olisivat saaneet viestin jopa yli 20 kertaa. Yrityspuolelta rajattiin pois salaiset numerot sekä erikseen sovitut yritykset ja yhteisöt, kertoo Tatu Tuominen.

Telia kertoo lähettäneensä viestejä yli 200 kappaletta sekunnissa. Lähetysnopeudesta johtuneita toimitettavuusvirheitä ei operaattorin mukaan tapahtunut.

Valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -organisaatio lähetti eilen tekstiviestin, jonka tavoitteena oli onnitella jokaista suomalaista itsenäisyyspäivänä. Tekstiviestien lähettäminen aloitettiin kymmeneltä aamulla ja onnittelut toivotettiin suomeksi ja ruotsiksi.

– Itsenäinen Suomi täyttää tänään 100 vuotta. Onnea Suomi ja suomalaiset! Det självständiga Finland fyller 100 år idag. Grattis Finland och finländare! viestissä luki.

Lue myös:

    Uusimmat