"Vaikutus tekstiviesteissä oli dramaattinen" – näin Facebook-katko näkyi suomalaisten puhelimen käytössä

Tietoturva-asiantuntija kertoo, miksi Facebook kaatui:"Liittyy pandemiamiehitykseen" 2:26
Tietoturva-asiantuntija kertoo, miksi Facebook kaatui

Maanantaina Facebookin palvelut olivat alhaalla kuusi tuntia. Käyttökatkoja esiintyi Facebookissa, Instagramissa ja Whatsappissa.

Facebookin palveluiden laaja käyttökatkos ei varmasti jäänyt monelta huomaamatta.

Moni suomalainen suosii tekstiviestien sijaan esimerkiksi Whatsapp-viestintäsovellusta, jossa häiriöitä ilmeni kuuden tunnin aikana.

Kysyimme kahdelta operaattorilta sekä lukijoiltamme, miten laaja käyttökatko näkyi.

Tekstiviestien määrä kasvoi räjähdysmäisesti

Telialta kerrotaan, että tekstiviestien määrä lähti nousuun heti häiriön alettua. Perinteinen viestittely oli korkeimmillaan iltakahdeksan ja -yhdeksän välillä, jolloin tekstiviestien määrä oli kolminkertainen normaaliin maanantai-iltaan verrattuna.

– Katkon vaikutus oli tekstiviesteissä dramaattinen, kuvailee Timo Saxén Telian viestinnästä.

Saxénin mukaan tekstiviestien korkea taso jatkui vielä pitkälle puoleen yöhön. Myös Elisalla huomattiin sama asia.

– Tekstiviesteissä oli jopa 50 prosentin kasvu verrattuna keskivertoon maanantaihin, kertoo Elisan mobiiliverkoista vastaava osastopäällikkö Tiina Höckert.

Tekstiviestien lisäksi myös puheluiden määrä nousi katkon aikana. Telian asiakkaiden puhelumäärät nousivat normaaliin maanantaihin verrattuna noin 10 prosentilla. Elisalla puheluiden kasvumääräksi mitattiin viisi prosenttia.

Mobiilidatan käyttö pysyi ennallaan

Telialta kerrotaan, että mobiilidatan määrässä ei näkynyt katkon aikana muutosta.

– Liikennemäärä ei myöskään laskenut, vaikka tärkeitä mobiilipalveluita oli alhaalla. Yksi mahdollinen selitys on se, että eniten dataa kuluttavat kuitenkin suoratoistopalvelut, joita käytetään paljon illalla, Saxén kertoo.

Myös Elisalta ollaan samoilla linjoilla asian suhteen.

Sen sijaan asiakaspalveluun otettiin yhteyttä niin Elisalla kuin Telialla normaalia enemmän. Kello 18 ja 21 välillä illalla asiakaspalvelukontaktien määrä oli Elisalla nelinkertainen syyskuun keskiarvoon verrattuna.

– Huomattava määrä normaalia enemmän tuli kontakteja.

Saxénin mukaan Telialle yhteydenottoja tuli varsinkin tilanteen alkuvaiheessa, jolloin siitä ei oltu vielä uutisoitu laajasti.

– Niitä tuli lähinnä yksittäisiltä asiakkailta, ruuhkaa ei kuitenkaan syntynyt asiakaspalvelun päähän.

Miten suomalaiset reagoivat katkoon?

Kysyimme MTV Uutisten lukijoilta tänään Instagramissa mitä he tekivät kuuden tunnin käyttökatkon aikana.

Kommenteissa käy ilmi, että ihmiset ovat turvautuneet tekstiviesteihin ja puheluihin.

– Eniten vaikutti Whatsapin ja FB messengerin ongelma. Ei saanut sovittua mesen kautta asioista, mitkä piti tapahtua illan mittaan, eräs kertoo.

– Ihmettelin ja itkin. No ei vaiskaan. Mutta kieltämättä olis ollut asiaa somessa, toinen kommentoi.

Osa kommentoijista ei ollut huomannut käyttökatkoa.

– Näpyttelin kännykkää ja ihmettelin kun kokoajan samat jutut instassa ja uus känny niin ei vika voinut olla siinäkään.. no nyt tiedän!

– ...koko homma meni multa ohi, huomasin vast ku kaikki oli taas hyvin.

Katko oli osan mielestä myös hyvä asia.

– Nautin tauosta. Suljin molemmat.

– Elin elämää, yksi lukijoista kommentoi lyhyesti ja ytimekkäästi.

MTV:n omistaa Telia Company AB.

Lue myös:

    Uusimmat