37-vuotias Elina Samila rohkaistui hedelmöityshoitoon – vauva syntyy alkuvuodesta: "Kaikki vastalauseeni sulivat pois"

Päätös syntyi pitkän pohdinnan päätteeksi lopulta automatkalla Helsingistä Pietarsaareen tammikuun yhdeksäntenä päivänä. Elina Samila keskusteli koko matkan ystävänsä kanssa lapsen yrittämisestä ja kasvattamisesta yksin.

37-vuotias Elina Samila on halunnut lapsia aina, mutta elämänkumppania ei ole löytynyt. Automatkalla ystävä rohkaisi Samilaa: totta kai pystyt siihen!

– Kaikki vastalauseeni sulivat pois, Samila sanoo.

Sen jälkeen kaikki eteni vauhdilla: inseminaatiohoito onnistui toukokuussa, ja vauvan laskettu aika on ensi vuoden alussa.

Hedelmöityshoitoihin hakeutuu yhä useampi yksin elävä nainen. Tarkkoja määriä ei tilastoida, mutta jotain osviittaa saa syntyneiden lasten rekisteristä. Niissä naimattomien äitien osuus on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemetti. Lukuja tulee tulkita varovaisesti.

– Mukana luvuissa on sinkkujen lisäksi naisia, joilla voi olla parisuhde, mutta he eivät asu kumppaninsa kanssa yhdessä, Klemetti täsmentää.

THL:n tilaston mukaan luovutetuilla siittiöillä tehtyjen inseminaatioiden määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa merkittävästi.

Sosiaalisten rajojen rikkomista

Käytännössä liki kaikki lahjasukusoluilla tehdyt hoidot tehdään yksityisillä klinikoilla. Osasta klinikoita kerrotaan STT:lle, että vastaanotolle saapuvien itsellisten naisten määrä on hivenen kasvanut. Osassa määrä on pysynyt tasaisena.

Lapsettomuusklinikka Ovumia-Fertinovan psykologi Mirka Paavilainen sanoo, että itsellisten naisten lapsitoiveeseen liittyy paljon sosiaalista ja eettistä pohdintaa.

– Mietitään, onko lapsen hankkiminen yksin järkevää, ja onko se lapsen kannalta hyvä ratkaisu.

Turussa asuva 34-vuotias Katja Helenelund pohti hoitoihin lähtöä 1,5 vuotta.

– Mietin, olenko valmis rikkomaan sosiaalisia rajoja siitä, mitä on tavallinen perhe, hän sanoo.

– Minun oli itse sisäistettävä se, että lapsella voi olla hyvä perhe myös näin. Kun päätös syntyi, tunne oli mahtava.

Helenelundin 3,5 vuotta kestäneet hoidot päättyivät alkuvuodesta – ilman hartaasti toivottua lasta.

– Hoidot veivät suuren osan elämästä. Kaikki pyöri niiden ympärillä. Olin kokenut niin paljon pettymyksiä, että koin, että se ovi on laitettava kiinni.

Lue myös:

    Uusimmat