360 neliön lukaali – tätä asuntoa hehkutetaan somessa nyt!
Sosiaalisessa mediassa leviää linkki urjalalaisesta asunnosta. Miksi tämä asunto on halpa?
Unelmakotini! Tämä on saatava.
Sosiaalisessa mediassa leviää linkki urjalalaisesta asunnosta, jonka hinta on erikoisen edullinen. 360 neliötä saisi alle 200 000 eurolla. Epäilyttävää?
– Hinta on tarjouskauppakohde. Hinta on lähtöhinta. Tarjouskaupassa tarkoituksena on saada ihmisiä paikan päälle ja kiinnostus heräämään, asunnon esittelijä Toni Andem kuvaa.
Silti hinta tuntuu melko alhaiselta. Tähän vaikuttaa muun muassa sijainti.
– Asunto ei ole kasvukeskuksen vieressä, vaan siitä on ajomatkaa Tampereelle. Jos kyseinen kohde olisi 20 kilometrin päässä Tampereelta, voin sanoa, ettei se olisi enää myynnissä, ja hinta olisi aivan erilainen, Andem kuvaa.
Myyjällä ja välittäjällä luonnollisesti on toiveena, että asunnosta tulisi hyviä tarjouksia.
– Joskus käy niin, että kun kiinnostuneita on enemmän, hinta nousee korkeammaksi kuin on ajateltu.
Asunto on vanha koulu. Andem myöntää, että tämän tyyppisissä kohteissa on aina jotakin remontoitavaa. Usein ostaja on kuitenkin valmistautunut remonttiin.
– Sitä haluaa tehdä omannäköisensä asunnon.
Juttua korjattu 14.4.2015 klo 10.17: lisätty kuvagalleria.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää