Kolme vuotta sitten astmakohtaukseen kuolleen yhdysvaltalaisnaisen leskeksi jäänyt aviomies varoittaa WBUR-uutissivustolla julkaistussa kirjoituksessaan astmaatikkoja syksystä.
Vasta 34-vuotias Laura Levis ei voinut aavistaa kuoleman kolkuttelevan ovella. Urheilullinen, eloisa ja uuteen työhönsä uppoutunut Laura sai vakavan astmakohtauksen yllättäen 16. syyskuuta vuonna 2016. Jälkikäteen ajateltuna tappava astmakohtaus ei ollut niin yllättävä kuin voisi kuvitella, Lauran leskeksi jäänyt aviopuoli Peter DeMarco toteaa kirjoituksessaan.
Syyskuussa astmakohtaukset lisääntyvät Yhdysvalloissa tuoksukki-kasvien vuoksi. Tuoksukit ovat voimakkaasti allergiaa aiheuttavia, pujolle sukua olevia kasveja, joita tavataan satunnaisesti Suomessakin. Tuoksukkien siitepöly voi aiheuttaa heinänuhalle tyypillisiä oireita, kuten nenän vuotamista ja yskää, mutta ne voivat myös laukaista astmakohtauksen.
Lisäksi syyskuussa kouluissa ja työpaikoilla leviävät flunssavirukset, jotka voivat pahentaa astmaa.