33–36 astetta! Yksi kuva tiivistää, kuinka typerryttävä superhelle on valumassa koko Pohjolaan

Forecan julkaisema kuva todistaa typerryttävällä tavalla, että viikon päästä viikonloppuna voi olla kuuma – jopa ennätyskuuma.

Forecan meteorologi Markus Mäntykannas julkaisi lauantaina blogin alkavasta helleaallosta. Mäntykannaksen mukaan ennustemalleilla on yhteneväinen linja – korkeapaine ja superhelteet jämähtävät Pohjois-Euroopan ylle.

– Tässä asetelmassa on potentiaalia jopa viime kesän ”käristyskupolia” kuumemmille olosuhteille, Mäntykannas kirjoittaa.

Meteorologin mukaan on pienestä kiinni, kehittyykö ilmamassa jopa vuoden 2010 heinäkuun loppupuolen tasolle, jolloin Suomessa syntyi Liperissä voimassa oleva kaikkien aikojen lämpöennätys 37,2 astetta.

Trooppisia öitä ja Ruotsinkin ennätys rikki?

30 asteen rajan ennustetaan rikkoutuvan jo torstaina.

– Sitten se onkin menoa: paahtohelle näyttää saapuvan jäädäkseen, Mäntykannas kirjoittaa.

Tuhdein paahde näyttää keskittyvän Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin päälle. Suomen ennätyksen lisäksi myös Ruotsin ennätystä (38 astetta Målilassa ja Ultunassa 1930- ja 1940-luvuilla) uhitellaan.

Helleilma on tuomassa myös Suomen öihin entistä suurempaa tukaluutta – yli 20 asteen trooppisia lukemia koko yön ajan.

Ennuste on yhä epätarkka, ja hurjimmat lukemat voivat hyytyä pilviin. Forecan meteorologi Juha Föhr kertoikin MTV Uutiset Livessä, että ensi viikonloppuna Suomen pohjoispuolella myös rajuilmat ja voimakkaat ukkoset ovat mahdollisia.

Lue myös:

    Uusimmat