31 vuotta töissä, 5 työttömänä, 21 eläkkeellä – tämä on odote suomalaisten elinajan jakautumisesta: "Moni on yllättynyt"

Taaperoiden työuran odote 31,4 vuotta 3:00

Vuonna 2016 syntynyt suomalainen voi odottaa olevansa työelämässä yhteensä 31,4 vuotta, selviää Kelan tuoreesta tutkimuksesta. Työttömänä hän on laskennallisesti kaikkiaan 4,9 vuotta. Miehet ovat työttömänä naisia pidempään.

2010-luvulla miesten ja naisten erot työllisyydessä ja työttömyydessä ovat kasvaneet: naisten työllisyysodote on pidempi kuin miehillä ja työttömyysajan odote vastaavasti lyhempi.

Naisten työllisyysuran odote kaksi vuotta pidempi

Vuonna 2016 työllisyysodotteessa oli eroa lähes kaksi vuotta.

– Ehkä se oli laskelmassani yllätys, että naisten työllisyysajanodote on parempi kuin miehillä, vaikka naiset opiskelevat, hoitavat pieniä lapsia ja ovat eläkkeellä kauemmin kuin miehet. Ja näyttää siltä, että viime suhdannevaiheessa ero on kasvanut. Työttömyys on ehkä kohdannut enemmän miesvaltaisia aloja, sanoo Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen sanoo.

Tutkijan mukaan nykyhetken taaperot viettäisivät elämässään keskimäärin peräti viisi vuotta vailla työtä, mikäli suhdanne pysyisi syntymähetken kaltaisena. Vertailun vuoksi nykyiset kolmekymppiset syntyivät maailmaan, jossa työttömyysodote oli vain kaksi vuotta.

– Moni on yllättynyt siitä, että se työttömyysajanodote on melko pitkä tässä viime vuosien suhdannetilanteessa. 

"Työttömyys miehille vaikeampi paikka"

Tutkija ottaa esiin syrjäytymiskehityksen.

– Viisi vuotta työttömyyttä keskiarvona on aika paljon. Jos oletetaan, että puolet väestöstä välttyy kokonaan työttömyydeltä, niin silloin se viiden vuoden keskiarvo toisella puoliskolla on jo kymmenen vuotta. Ehkä me voidaan siitä päätellä, että syrjäytymisriski korkeaan työttömyysasteeseen liittyen on korkeampi kuin kuvitellaankaan. 

Sukupuolet ottavat työttömyyden eri tavoin, arvioi Honkanen.

– Työttömyys on usein miehille vaikeampi paikka kuin naisille – perheet saattavat hajota ja tulee muita ongelmia, terveysongelmia.

Tutkija penää "voimaperäisempää" työttömyyden torjuntaa

Huonomminkin voisi olla.

– 1990-luvulla työttömyysajan odote oli jopa yli seitsemän vuotta. Mutta kun lasketaan 1990-lamasta lähtien, niin kovin paljon alle neljän vuoden ei ole menty, kertaa tutkija eri vuosien tilannetta. 

Honkanen muistuttaa huoltosuhteesta.

– Työttömyyttä pitäisi torjua viime vuosia voimaperäisemmin, jos tästä huoltosuhteesta ollaan kovin huolissaan. 

Naisten eläkeaika neljä vuotta pitempi kuin miehillä

Suomalaisten eläkeajan odote on kasvanut melko tasaisesti. Kuluneiden 30 vuoden aikana se on pidentynyt noin 18 vuodesta noin 21 vuoteen.

Naisten eläkeaika on noin 4 vuotta pitempi kuin miehillä, mutta ero ei näytä enää kasvavan. Elinajanodotteen pidentyminen vaikuttaa.

– Elinajanodotteen pidentyminen ja väestön terveydentilan parantuminen lisäävät eläkkeellä vietettävää aikaa ja kasvattavat vanhempien ikäluokkien työllisyyttä, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat