30 vuotta Uudenkaupungin autotehtaalla: Valmet Automotiven toimitusjohtajalle potkut!

Viime vuonna suurta hehkutusta osakseen saaneen Valmet Automotiven hallitus on päättänyt toteuttaa muutoksen yrityksen johdossa.

Valmet Automotiven toimitusjohtaja, yrityksessä kolme vuosikymmentä kestäneen uran tehnyt toimitusjohtaja Ilpo Korhonen on saanut potkut. 

Väliaikaisesti Valmet Automotiven emoyhtiön toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa konsernin lakiasiainjohtaja Minna Huhtaniska. Uuden toimitusjohtajan haku on käynnistetty.

Nopea kasvu, mutta riittämätön tulos

Valmet Automotiven mukaan nopea ja suuri kasvu ei operatiivisista syistä johtuen ohtanut odotettuihin taloudellisiin tuloksiin.

Valmet Automotive kertoo tiedotteessaan kasvaneensa viime vuoden aikana suomalaisesta sopimusvalmistajasta autoteollisuuden monipuoliseksi palveluntarjoajaksi laajentamalla toimintaansa Keski-Euroopassa muun muassa kasvattamalla kykyään toimittaa ratkaisuja sähköisiin ajoneuvoihin.

– Nyt kun yrityksen toiminta ja palvelutarjonta on laajentunut merkittävästi niin Suomessa, Saksassa kuin Puolassa, ovat eväät vahvalle tulevaisuudelle omissa käsissämme. Menestyksen vaatimien toimenpiteiden toteuttamisen varmistamiseksi hallitus on katsonut ajankohtaiseksi tehdä muutoksen myös yrityksen johdossa, toteaa Valmet Automotiven hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen.

– Valmet Automotiven hallitus sekä koko yrityksen henkilöstö kiittävät lämpimästi Ilpo Korhosta hänen 30-vuotisesta palveluksestaan yrityksessä. Hän on toiminut useissa yritykselle tärkeissä tehtävissä, ja hänen sitoutumisensa on ollut keskeinen tekijä yrityksen menestystarinassa, Sairanen jatkaa.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo luovutti Valmet Automotivelle ennen joulua vuosisadan vientipalkinnon. Myöntämisen perusteina olivat muun muassa yrityksen nopea kasvu sekä sen merkitys Suomen viennille.

Nousi viime vuonna Suomen suurimmaksi tehtaaksi

Yrityksellä on vahva yhteistyösuhde Mercedes-Benzin emoyhtiö Daimlerin kanssa. GLC-katumaasturin valmistus käynnistyi noin vuosi sitten.

Valmet Automotive muistetaan myös valtavasta rekrytointikampanjastaan, joka nosti sen Suomen suurimmaksi tehtaaksi yli 4 000 työntekijällä.

Yritys ryhtyy valmistamaan tänä vuonna uutta, toistaiseksi julkistamatonta Mercedes-Benzin mallia.

Lähde: Valmet Automotive

***

Näin Mersuja maalataan Uudenkaupungin autotehtaalla 3:14

Lue myös:

    Uusimmat