3 yksinkertaista tapaa tehdä ruokavaliosta terveellisempi

Kaipaatko vinkkejä terveellisempään elämään? Seuraavilla kolmella vinkillä saat helposti parannettua ruokavaliotasi.

Onko syömisesi karannut täysin käsistä? Jos lempifarkkusi alkavat jo kiristää ja olo on sumuinen ja väsynyt, on aika tehdä asialle jotain. Olet jo muutenkin varmaan suunnitellut alkavasi syödä terveelliseemmin vaikka vain kevään kunniaksi, joten mikset aloittaisi jo tänään? Tässä kolme yksinkertaista neuvoa, joita noudattamalla saat otettua uudet elämäntavat haltuun.

1. Kasvikset eivät ole vain salaatteja varten

Uusi sääntö: syö kasviksia jokaisella aterialla ja välipalalla, ei vain lounaalla ja päivällisellä. Aamuisen smoothien joukkoon sopivat lehtikaali, parsakaali ja pavut, välipalaksi sellerinvarsi tai porkkana yhdessä pähkinävoin ja kuivattujen aprikoosien kera. Syö lounaaksi jättimäinen salaattiannos ja päivällisen yhteydessä ainakin kolmea erilaista vihannesta. Muista, että myös leivonnaisissa voi hyödyntää hedelmiä ja vihanneksia. Erilaisilla hedelmä- ja vihannessoseilla voi nimittäin korvata esimerkiksi öljyn tai voin resepteissä.

2. Kokeile jotain uutta

Jos olet innoissasi lautasellasi olevasta ruoasta, todennäköisemmin myös syöt sen. Osoita hieman seikkailullisuutta ja kokeile uutta ruokaa tai reseptiä joka päivä. Raasta porkkanan sijaan punajuurta salaattiisi, poimi kaupasta mukaasi hedelmä, jota et ole koskaan maistanut tai kokeile jotain täysin uutta salaattia lounasravintolan valikoimista.

Kun lisäät ruokavalioosi uusia ja luonnollisia ruokia, elimistösi saa laajemmin erilaisia vitamiineja ja muita ravintoaineita.

3. Ole valmiina

Kun olet väsynyt, nälissäsi ja kiireessä, nappaat suuhusi todennäköisesti ihan mitä vain satut kaapista tai työpöydän laatikosta löytämään. Todennäköisesti se on vielä jotain epäterveellistä. Valmista siis etukäteen mahdollisimman paljon välipaloja ja aterioita. Paloittele edellisenä iltana smoothie-ainekset aamua varten, pakkaa eväsrasiaan välipalat ja lounas töihin ja pilko myös vihannekset valmiiksi seuraavan illan päivällistä varten.

Tee itsellesi tapa siitä, että suunnittelet jo etukäteen seuraavan päivän ruoat ja anna itsellesi aikaa valmistaa ne, jotta et tule tarttuneeksi nopeampiin ja epäterveellisiin vaihtoehtoihin.

(MTV LIFESTYLE)

Lähde: Fitsugar

Lue myös:

    Uusimmat