Mainos

25-vuotias Ville nappasi vuoden luontokuvan – kyttäsi kärppää vuosia kotipihallaan

Vuoden luontokuvaksi on valittu 25-vuotiaan kuhmolaisen Ville Heikkisen "Talven odotus". Tuomaristoa viehätti kärpän tasolle laskeutuva kuvakulma ja kauniin vähäeleinen värimaailma.

– Vähäeleinen värimaailma tukee kuvapinnan vahvoja, selkeitä muotoja. Kaikkinainen söpöily on kuvasta pidetty maukkaasti loitolla. Tässä on menoa ja meininkiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tuomaristo kehui.

Heikkinen kertoo ottaneen kuvan päivänä, jolloin lämmin jakso sulatti lumipeitteen. 

– Kärppää huoletti tulla avoimelle paikalle, ja se pysyikin visusti lähellä jotain koloa tai mätästä, jonne sujahtaa piiloon nopeasti tarvittaessa, Heikkinen kuvasi.

Heikkinen on ennen voittoisan kuvan ottoa seurannut ja kuvannut kärppää kotipihallaan jo kahdeksana talvena.

Vuoden luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat ry, johon kuuluu 2 800 luontokuvauksen harrastajaa ja ammattilaista.

Kilpailun suosio kasvoi selvästi edellisvuodesta, sillä kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 14 000 kuvaa. Vuoden luontokuva -kilpailu järjestettiin tänä vuonna 37. kerran. 

Kaikki kilpailussa palkitut 43 kuvaa ovat nähtävissä osoitteessa Vuoden luontokuva -sivustolla.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.