16 helppoa ja kaunista kampausta lapsille – näistä jokainen vanhempi selviää!
Toisille lapsille riittää käytännöllinen poninhäntä, jonka avulla suortuvat saa pois silmiltä, mutta moni pikkuinen voi myös tykätä kauniista leteistä ja nutturoista, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaankin.
Aamut lapsiperheissä ovat usein hektisintä aikaa päivästä. Samalla pitäisi saada lapsille ja itselle vaatteet päälle sekä valmistaa monipuolinen ja maittava aamupala – unohtamatta pakata reppuja valmiiksi ja selvittää päivän aikataulua. Etäkoulu on tietenkin jonkin verran muuttanut perheiden arkea, mutta lasten hiukset sutaistaan silti usein nopealle poninhännälle.
Country Living julkaisi listan erilaisista kampauksista, jotka sopivat kaiken ikäisille lapsille. Useat seuraavista ehdotuksista ja tutoriaaleista ovat helppoja, eivätkä vie paria minuuttia kauempaa. Mukana on myös haastavampia kampauksia juhlavampiin tilaisuuksiin tai hiljaisempiin aamuihin, jolloin haluat viettää hiukan enemmän aikaa lastesi kanssa.
1. Kukkaistyttö
Kukista tehty seppele saa jokaisen sulokutrin näyttämään entistäkin suloisemmalta. Tyyli on helppo, mutta sitäkin juhlavampi. Se sopii mainiosti esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin, piknikille, häihin tai vain koristamaan aurinkoista arkipäivää.
Kesällä kukkia löytyy luonnosta, muina vuodenaikoina kukkia voi ostaa kaupasta ja punoa seppeleen yhdessä lasten kanssa. Monet vaatekaupat myyvät myös muovisia valmisseppeleitä, joiden kukat eivät koskaan nahistu.
2. Nuttura
Laita hiukset korkealle poninhännälle ja kierrä päälaelle nutturaksi. Kiinnitä paikalleen toisella hiussoljella ja muutamalla strategisesti asetetulla pinnillä. Tämä kampaus sopii vauhdikkaalle lapselle!
3. Kierteelle pyöritetty ponihäntä
Kokeile tätä helppoa versiota tavallisesta ponihännästä. Viidessä minuutissa valmistuva kampaus pysyy paikoillaan tiukankin jalkapallomatsin tuoksinnassa. Voit katsoa helpon tutoriaalin tästä.
4. Ylös sidotut letit
Tämä kampaus voi näyttää haastavalta, mutta siinä on oikeasti vain kaksi lettiä, jotka on nostettu ristiin takaraivolle värikkäillä hiusklipseillä. Katso helppo ohje tästä.
5. Kaksi ranskanlettiä
Mikä on parempi kuin yksi ranskanletti? No, kaksi ranskanlettiä tietenkin! Ranskalaiseksi letiksi kutsutaan lettiä, joka myötäilee päätä ja jossa varsinainen palmikkokuvio jää hiusosioiden alle piiloon. Jaa hukset kahteen osaan ja letitä molemmat taakse. Tämä tyyli sopii aktiiviselle lapselle. Lisää iloa saat, kun avaat hiukset leteiltä ja yllätät lapsesi kauniilla merenneitokiharoilla päivän päätteeksi. Tätä kampausta voi pitää myös parikin päivää.
6. Ballerinan nuttura
Ballerinan kauniin pyöreä nuttura ei ole vain tanssiesityksiä varten. Kuka vain voi kokeilla nutturaa koska vain. Kiinnitä nuttura virkatulla hiusverkolla ja pinneillä paikalleen. Sliipattu ja siisti kampaus toimii tilanteessa kuin tilanteessa.
7. Värikäs hiuspanta
Hiukset saa pidettyä helposti poissa silmiltä värikkäällä hiuspannalla. Tyyli on muodikas sekä pirteä, ja pannan asettaminen paikoilleen vie vain kymmenen sekuntia.
8. Kalanruotoletti
Kalanruotoletti on näyttävä letti, mutta se voi vaikuttaa korean ulkonäkönsä takia haastavalta. Harjoittelu viekin hetken aikaa, mutta tekniikan omaksuminen on sen arvoista. Jos lapsesi on Frozen-fani, kokeile tehdä kalanruodosta hiukan löysempi ja rennompi, jotta letti saa volyymia.
9. Muhkea hollantilainen lettikampaus
Voit lisätä hiuksiin hiukan muotoilusuihketta tai kostuttaa kutreja vedellä ennen letittämistä. Varmista myös, että lapsellasi on tarpeeksi malttia istua paikallaan. Hollantilainen letti myötäilee pään kaarta samalla tavalla kuin klassinen ranskanletti, mutta hollantilaisessa letissä varsinainen palmikkokuvio tulee hiusosioiden päälle esiin ja näkyville. Perheen pienimmille sopivan suloisen ohjeen löydät täältä.
10. Kaksoisletitys taakse
Tämä tyyli sopii pitkähiuksiselle varhaisteinille. Voit katsoa tämän boheemin ja luovan lettikampauksen ohjeet tästä.
11. Nopea kaksoisnuttura
Twistaa kaksi nutturaa päälaelle, ja kiinnitä nutturat värikkäillä hiuslenkeillä. Kampaus on nopea ja sopii hektisempiinkin arkiaamuihin.
12. Puolinuttura
Jos lapsellasi on pitkät hiukset, tämä helppo kampaus pitää kutrit poissa silmiltä ja vie vain hetken tehdä. Nosta osa hiuksista nutturalle päälaelle ja kiinnitä kauniilla hiussoljella. Helpon ohjeen kampauksen tekoon löydät täältä.
13. Sivuponinhäntä
Se on siisti, sliipattu, nopea ja näyttää hyvältä missä tahansa pituudessa. Kokeile korkealta päälaelta lähtevää kasarista inspiraation saanutta sivuponihäntää tai niskasta lähtevää hillitympää versiota.
14. Näyttävä kalanruoto twistillä
Tätä näyttävää ja satumaista keijukampausta varten tarvitset hiukan malttia ja aikaa. Mahdoton se ei kuitenkaan ole. Katso tästä yksityiskohtaiset neuvot, kuinka loihdit omalle pikku prinsessallesi tämän kampauksen. Perhosilla tai kukilla koristellut hiusklipsit ovat ehdottomia.
15. Sukkanuttura
Ballerinanutturan lähisukulainen, eli sukkanuttura on helppo ja kaunis kampaus. Pelasta pariton puhdas sukka sukkalaatikosta ja käytä sitä nutturan pohjalla. Kiedo suortuvia sen ympärille ja kiinnitä sukan ympärille pyöritetyt suortuvat pinneillä paikoilleen. Tässä on helppo lasten sukkanutturan ohje.
16. Näyttävä kuplaletti
Pienokaisesi näyttää niin suloiselta tämän vaivattoman lettikampauksen kanssa. Voit lisätä näyttävyyttä ja juhlan tuntua käyttämällä tavallisen hiussoljen sijaan pientä rusettia letin sitomisessa. Tässä pienen lapsen kuplaletin helppo ohje.
Lue uusimmat lifestyle-aiheet.
Lähteet: Country Living, Jess Oakes, Cute Girls Hairstyles, Linnanneito.fi ja Fyne Designs
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää