150 vuoden vankilatuomiota kärsinyt pyramidihuijari Bernie Madoff on kuollut

Talousrikoshistorian suurimmasta tunnetusta pyramidihuijauksesta peräti 150 vuoden vankilatuomion vuonna 2009 saanut Bernard "Bernie" Madoff on kuollut, 82-vuotiaana Reuters uutisoi.

Reutersin mukaan Madoff menehtyi Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinan osavaltiossa liittovaltion vankilassa keskiviikkona. 

Madoffin kerrotaan kärsineen useiden terveysvaivojen lisäksi munuaisvaivoista. 

Madoff sai pitkän vankilatuomionsa peräti 64,8 miljardiin dollarin eli reilun 54 miljardiin euron talouspetoksen organisoimisesta, 

Vyyhdin uhreina oli tuhansien tavallisten kansalaisten lisäksi julkisuudesta tunnettuja henkilöitä, kuten esimerkiksi näyttelijät Kevin Bacon, John Malkovich, sekä huippuohjaaja Steven Spielbergiin liitetty hyväntekeväisyysjärjestö.

Madoffin rikokset tulivat tietoon vuonna 2008, kun hänen kaksi poikaansa kertoivat tietonsa viranomaisille. Pojat eivät itse liittyneet valtavaan niin sanottuun Ponzi-huijaukseen.

Tyypillisimmillään ja yksinkertaisimmillaan Ponzi-huijauksessa uusien sijoittajien rahoja käytetään vanhempien sijoittajien maksamien sijoitusten kuittaamiseen. 

Madoffin omien sanojen mukaan hän aloitti petoksen 1990-luvuna alussa, mutta useiden uhrien ja syyttjäien mielestä teot alkoivat jo paljon tätä aiemmin.

Lue myös:

    Uusimmat