127 kiloa painavan Paulan elintavat järkyttävät: ”Sinulla ei ole pitkää elämää edessä tällä menolla”

Paulan elintavat ovat remontin tarpeessa.

Olet mitä syöt-ohjelmaan osallistuva 37-vuotias Paula on jäänyt sokerikoukkuun. Hektisen elämän vuoksi perheenäiti suosii nopeita ruokia ja sokerisia välipaloja, jotka ovat saaneet painon nousemaan. Paula kokee olevansa jatkuvasti väsynyt ja elämä tuntuu suorittamiselta. 

127 kiloa painavan Paulan elämänmuutos käynnistyy hyvinvointilääkäri Pippa Laukan avustuksella. Ensiksi kurkistetaan jääkaappiin.

– Voi surkeus! Laukka parahtaa avatessaan jääkaapin oven.

Jääkaapista löytyy esimerkiksi pitsaa, porkkanakakkua ja maustettuja kivennäisvesiä. Seuraavaksi Laukka löytää Paulan herkkukätkön, joka on pullollaan karkkia ja sipsejä.

Todellisen järkytyksen Paula kokee, kun hän näkee edessään viikon aikana syömänsä ruoat. Näky herkistää Paulan.

– Päällimmäinen fiilis on pettymys siihen, ettei osaa pitää itsestään huolta, hän kertoo silmät kyynelissä.

Laukan mukaan Paulan ruokavaliosta puuttuu kokonaan normaali arkiruoka. Lisäksi hän käyttää 1,6 kiloa ylimääräistä sokeria viikossa. Tilanne on huolestuttava, ja Laukan mukaan sen on muututtava.

– Sinulla ei ole vaihtoehtoja. Sinulla ei ole pitkää elämää edessä tällä menolla, hän sanoo tiukasti.

Olet mitä syöt AVAlla keskiviikkona klo 21.

Lue myös:

    Uusimmat