12-vuotias Dante löytyi suuretsintöjen jälkeen hukkuneena joesta Ruotsissa, hautajaisissa soitettiin pojan suosikkisyntymäpäivälaulu – "Dante rakasti laulamista, nauramista ja vitsailua"

Kadonnutta Dante-poikaa etsittiin maastosta 1:11
Kadonnutta Dante-poikaa etsittiin maastosta viime marraskuussa

Down-syndroomainen 12-vuotias Dante katosi kotiympäristöstään Ruotsin Falkenbergissa viime marraskuussa ulkoiluttaessaan perheensä koiraa. Katoaminen huomattiin, kun koira palasi lenkiltä ilman poikaa.

Pojan löytämiseksi järjestettiin suuretsinnät, suuremmat kuin Ruotsissa koskaan aiemmin oli järjestetty. Pojan vanhemmat olivat hämmästyneitä siitä, miten paljon ihmisiä osallistui lapsen etsintöihin.

– Itkin kiitollisuudesta, kun tulin etsintöjen kokoontumispaikalle. Siellä oli niin valtavasti ihmisiä, Danten "bonusäiti" Marie kertoo Aftonbladet- lehdelle antamassaan erikoishaastattelussa.

Poikaa ehdittiin etsiä kolme vuorokautta ennen ruumin löytymistä. Dante löydettiin lopulta kuolleena paikallisen voimalaitoksen läheltä Ätran-joesta.

Tuhannet ihmiset osallistuivat

Siitä on nyt kulunut kolme kuukautta aikaa, kun iloinen vaaleatukkainen poika lähti kotoaan kävelylle perheen koiran kanssa. Vain koira palasi takaisin.

Danten etsintöihin osallistui yli 3 000 ihmistä. Katoamistapaus kosketti koko Ruotsia.

Kolmen päivän jälkeen etsintä sai surullisen päätöksen, kun selvisi, että Dante oli pudonnut Ätran-jokeen ja hukkunut.

Danten perhe järkyttyi syvästi.

Kaiken järkytyksen ja sokin keskellä perhe on tuntenut syvää kiitollisuutta siitä, että niin moni ihminen osallistui heidän lapsensa etsintöihin.

Isä haluaisi halata jokaista

Aftonbladetin toimittaja kävi erikoishaastattelua varten Danten perheen kotona Falkenbergissä. Pojan isä Sven ei kykene surunsa keskeltä vieläkään puhumaan asiasta, vaan hän haluaa välittää kiitoksensa ihmisille avovaimonsa, Danten äitipuolen Marien kautta.

– Se on merkinnyt meille äärimmäisen paljon, että niin monet ihmiset olivat mukana etsinnöissä. Heidän apunsa oli korvaamatonta, Marie kertoo.

– Sven haluaisi kiittää ja halata jokaista ihmistä henkilökohtaisesti, mutta se on tietenkin mahdotonta.

Dante oli erityisen läheinen isänsä kanssa ja poika ihaili isäänsä.

– Kun Sven oli kotona, Dante seurasi häntä kuin varjo. Missä Sven oli, tiesi, että siellä oli Dantekin, Marie kertoo.

Koko Ruotsi tuntee Danten

Perheen olohuoneessa palaa kynttilöitä ja ikkunalaudalla on valokuva Dantesta. Kuvassa poika hymyilee leveästi kameralle.

Marie kertoo Aftonbladetille, että etsintöjen myötä Dantesta tuli tunnettu koko Ruotsissa. Sillä tavalla Dante elää yhä.

– Se on lohduttanut Sveniä. Hän puhuu siitä usein, Marie sanoo.

Marie muistaa Danten katoamispäivän kirkkaasti. Hän oli itse ensimmäisenä etsimässä poikaa ulkoa. Kun hän ei löytänyt lasta, hän soitti paniikissa Svenille, joka soitti poliisille.

Uutiset pienen pojan katoamisesta levisivät Ruotsissa nopeasti. Hyvin nopeasti Marie sai puheluja ystäviltään, jotka kertoivat olevansa jo matkalla etsimään lasta.

Lasta etsittiin yölläkin

Lukuisat ihmiset saapuivat nopeasti Ruotsin länsirannikolle Falkenbergiin osallistumaan etsintöihin.

Poliisi järjesti heti kaksi työntekijäänsä olemaan vuorokauden ympäri perheen tukena. Poliisibussi tuotiin paikalle ja perhe odotti sen sisällä tietoja.

– Menin bussista ulos yöllä puoli neljältä ja silloin ymmärsin, kuinka suuresta asiasta oli kyse. Ulkona oli edelleen paljon ihmisiä etsimässä Dantea – keskellä yötä, Marie kertoo.

Marie kuvailee etsintöjä rakkaudentäyteisiksi. Hän kuuli tuttaviltaan, miten tuntemattomat ihmiset ystävystyivät etsintöjen aikana ja jokainen toi itsestään parhaan puolen esiin.

– Yleensä sanotaan, että down-syndroomaisilla lapsilla on ylimääräinen rakkauskromosomi. He ovat hyvin rakastavia ja iloisia ja sellainen myös Dante oli. Meistä tuntuu, että Dante onnistui levittämään rakkauttaan koko Ruotsiin, Marie sanoo.

Syntymäpäivälaulu soitettiin hautajaisissa

Haastattelun aikana Marie itkee useasti puhuessaan Danten kuolemasta. Mutta kuvaillessaan poikaa, hän hymyilee.

– Dante oli aina iloinen ja naurua täynnä! Dante rakasti laulamista, nauramista ja vitsailua.

Dante tykkäsi erityisen paljon laulaa onnittelulaulua "Ja, må han leva", jota Ruotsissa lauletaan syntymäpäivisin. Poika lauloi sitä silloinkin, kun kukaan ei edes täyttänyt vuosia.

Perhe valitsikin Danten lempilaulun soitettavaksi tämän hautajaisissa.

– Ensin hautajaisissa näytettiin video, jossa Dante laulaa tuon laulun ja sen jälkeen koko kirkkokansa lauloi sen. Se oli hienoa, Marie kehuu.

"Dante ei kuollut turhaan"

Danten isä ja äitipuoli toivovat, että pojan etsinnöistä on hyötyä myös tulevaisuudessa, kun Ruotsissa etsitään muita kadonneita.

Perhe on vaikuttunut siitä, miten paljon ihmiset panostivat omaa aikaansa etsimällä tuntematonta lasta.

– Kaikki olivat ulkona. Ihmiset ottivat vapaata töistään ja järjestelivät töitään etsintöjen takia. Monet organisaatiot ja yritykset sulkivat ovensa niiden takia. Se oli täysin epätodellista.

Perhe toivookin, että Danten etsinnät asettavat jonkinlaisen standardin myös tulevaisuuteen.

– Toivomme, että Danten etsinnät osoittivat miten tärkeää jokaisen ihmisen osallistuminen on. Se voi edesauttaa sitä, että kadonnut löytyy hengissä. Jos niin käy jatkossa ja joku kadonnut pelastuu, niin Dante ei kuollut turhaan.

Lue myös:

    Uusimmat