100 000 vangin lomat pidentyvät kuukaudella koronan vuoksi – Iran korostaa nyt armollisuuden merkitystä

Iranin lohduton koronavirustilanne näkyy avaruuteen asti: Massiivisten joukkohautojen kaivuu käynnissä 0:35
Iranissa on kaivettu joukkohautoja koronaviruksen uhreille.

Iran pidentää koronaviruspandemian vuoksi vankilasta tilapäisesti vapautettujen vankien lomia kuukaudella, kertoi maan presidentti Hasan Ruhani sunnuntaina. Lomien oli määrä päättyä tulevalla viikolla.

Hasan Ruhanin mukaan asian lopullinen järjestäminen jää maan oikeuslaitoksen kontolle.

–  Kun otamme käyttöön lain mahdollistaman armollisuuden koko laajuudessaan, uskomme että merkittävä määrä vankilan jättäneistä ei enää palaa ja jopa monet nyt pidätettynä olleista tullaan vapauttamaan, aprikoi oikeuslaitoksen edustaja Gholamhossein Esmaili.

Esmailin mukaan lopulliset päätökset tullaan tekemään kuluvan kuun lopussa.

Iranin täpötäysistä vankiloista vapautettiin viime kuussa tilapäisesti 100  000 vankia. Lisäksi 10  000 vankia armahdettiin Iranin uuden vuoden kunniaksi.

Iranissa on kuollut uuden koronaviruksen seurauksena jo runsaat 5  100 ihmistä. Lauantaina maassa alettiin varovasti availla viikkokausia suljettuna olleita kauppoja niin pääkaupungissa Teheranissa kuin maakunnissakin.

Lue myös:

    Uusimmat