Iran kertoi 129 uudesta koronakuolemasta – yksi pahiten koronaviruksesta kärsineistä valtioista

Iran kertoi sunnuntaina 129 uudesta koronaan liittyvästä kuolemantapauksesta.

Tuoreiden kuolintapausten myötä koronakuolemia on ollut maassa yhteensä jo 1 685. Iran on Italian ja Kiinan ohella yksi pahiten koronaviruksesta kärsineistä valtioista. Terveysministeriön edustaja Kianouche Jahanpour kertoi, että viimeisen vuorokauden aikana on tullut tietoon yli 1 028 uutta koronatapausta. Hänen mukaansa Iranissa on tähän mennessä todettu koronatartunta yhteensä 21 638 ihmisellä.

Tartuntojen estämiseksi Iranin viranomaiset ovat pyytäneet maan väestöä välttämään matkustamista paraikaa meneillään olevien perinteisten uudenvuodenjuhlien aikaan. Uudenvuoden juhlallisuudet ovat Iranin tärkein vuotuinen juhla.

"Kukaan ei luota USA:han"

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei korosti sunnuntaina, että Iran ei koskaan ota vastaan minkäänlaista apua arkkiviholliseltaan, Yhdysvalloilta.

– Kukaan ei luota teihin. Te saattaisitte tuoda maahamme lääkkeen, joka pitää koronaviruksen elossa ja estää sen hävittämisen, Khamenei kohdisti viestinsä televisiopuheessaan Yhdysvalloille.

Khamenein mukaan on erikoista, että Iranin tämän hetken julmin vihollinen tarjoutuu auttamaan iranilaisia.Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi helmikuun lopulla, että Yhdysvallat on valmis auttamaan Irania koronaviruksen vastaisessa taistelussa, jos Iranin johto sitä pyytää.Yhdysvalloilla ja Iranilla ei ole ollut diplomaattisuhteita yli 40 vuoteen.

Lue myös:

    Uusimmat