Ke’Mari Cooper nappasi kalareissullaan jättimäisen vonkaleen. Pojan ilmiömäinen reaktio tallentui videolle, joka on saanut huiman näkyvyyden sosiaalisessa mediassa. Hilpeyttä herättäneellä videolla pikkupoika haluaa kannustaa muita havittelemaan omia unelmiaan.
Floridan Tallahasseessa asustava Ke'Mari Cooper, 10, on innokas kalamies nuoresta iästään huolimatta. Koululainen oli pari viikkoa sitten kalareissulla isänsä, Velt Cooperin, kanssa Waverly Pond -nimisessä puistossa.
Kaksikko ei ehtinyt heitellä virvelinsä siimaa kauaakaan, kun jo kolmannella heitolla tärppäsi. Tai pikemminkin upposi, sillä koukkuun oli tarttunut mahdottoman kokoinen vonkale.
Velt-isä kuvasi ponnekkaana virveliään heittelevää poikaansa, jonka viehe tuntui jääneen jumiin vedenpohjaan.
Poika alkoi kelata virveliään vimmatusti, ja pian hän saikin pienen väsytystaistelun jälkeen kelatuksi rantaan valtavan kalan, jonka paino sai pojan repeämään riemusta.
– Isä, tämä upea yksilö! Voi hyvä luoja! Minähän sanoin, että saan tänään kalaa, Ke’Mariu huudahti juhlintansa keskeltä.
Punnitsemisen jälkeen kala laskettiin takaisin vesille.
– Toivon, että sinusta tulee vieläkin isompi. Jonain päivänä me tapaamme jälleen – nähdään myöhemmin, poika sanoi kalalle oman henkilökohtaisen ennätyksensä rikkoneena.