Mainos
Mainos

Taste of Helsinki 2015 -muistelmat

Viikonloppu Helsingissä takana ja kaupunki kohteli meitä hyvin. Pääkaupungin ravintolaelämään tulee tutustuttua turhan harvoin, koska viikonlopun budjetilla olisi nytkin viettänyt nautinnollisen reissun aikas monessa muussakin paikassa Euroopassa. Mutta silloin jäisi taas paitsi näistä mauista ja kokemuksista. Kunpa stadilaisetkin ymmärtäisivät reissata muualla Suomessa enemmän ja hahmottaa koko maan ruokagenreä tyytymättä näihin armopaloihin (sori yleistys). 

Tämän kerran houkutuslintuina olivat Taste of Helsinki sekä synttäreiden laajempi juhlistaminen kulinarismin ehdoilla. Aloitetaan makumuistelot Taste of Helsingistä. Tämä oli ensimmäinen kertani kyseisillä festareilla ja lähdin paikalle avoimin mielin katsomaan, mistä kaikki ovat viime kesinä kohisseet. Eikä syyttä. Hiukan hämmästelinkin järjestelyjen toimivuutta ja hienoa yleisfiilistä. Viinilasien vuokrasta olisi voinut mainita alussa tarkemmin, mutta onneksi Samuil Angelovin luotsaama viinitiski oli varannut meille ummikoille laseja tiskin alle.

Aloitimme maistelun Sinnen kylmällä kurkku-minttukeitolla, joka olisi toiminut mainiosti raflaillallisen alkushottina, mutta alkukeiton koossa maku ei jaksanut kiinnostaa tarpeeksi. Jatkoimme viereiselle Brödin tiskille, josta nappasimme mukaan ”poltettua” lohta, perunaa, kermaviiliä ja mallasleipää sekä savustetun, kapriksilla ja marinoidulla sipulilla vauhditetun härkä-tartarin. Molemmat annokset huusivat suolaa ja sitä myötä makua. Ei nyt huono, mutta tylsä startti, jonka tasoon oma kokkaustaitonikin yltäisi (liikaa kehumatta).

Välissä nautiskelimme lasilliset seuraten Kira Åkerström-Kekkosen kokkausta Teresa Välimäen houstatessa näytöslavalla. 

Sitten alkoi rytistä. Matti Jämsenin näkemys Toast Skagenista ketunleivillä, mummonkurkuilla ja piparjuurella nosti alun jälkeen mukavasti fiilistä, mutta jäi sittemmin Kaskiksen, Pastorin ja Ragun kalaisten annosten jalkoihin. Kaskis kokkasi viime vuoden suurimman makunautintoni, joten odotukset olivat korkealla. Eikä niitä taaskaan petetty. Sokerisuolattu lohi savulohimoussella, saaristolaisleipämuruilla ja tillipiimäkastikkeella toi Suomen kesän parhaat maut pahvilautaselle. Taste of Finland. Loistavat osaset, täydellinen kombo. 

Miekkakala kuuluu niihin suosikkeihini, joita olen boikotoinut kotikeittiössäni, mutta nyt en malttanut olla maistamatta Ragun paljon kehuttua ja lupaukset lunastanutta annosta. Hiillostettu fisu sardelliaiolin, paahdettujen pecorinokeksien ja yrttisen fregolapastan kera herätti muistot Välimereltä ja komppasi yhteen mallikkaasti. Ragu on muutenkin ”to go” -listalla ja vahvensi entisestään asemiaan. 

Pastorin kohdalla täytyi tehdä valinta kehuttujen cevichen ja mustekalan välillä. Välimeren fiiliksiin päästyäni valitsin jälkimmäisen. Muutaman hyvän mustekala-annoksen etelänmailla nauttineena yllätyin, että tämä kiilasi hienosti niiden ohi. Confitoitumisen myötä aikaansaatu täydellisen murea rakenne täydentyi rapsakaksi fritatun peruna-oliivikakun ja sävyä tuovan misomajoneesin kanssa lämminhenkiseksi kokonaisuudeksi. Vaikka suomalainen kalakanta hyviä makuja tarjoaakin, jää se valitettavasti mun makunystyröillä kakkoseksi valtamerten frutti di maren rinnalla. 

Lihaisia iloja haimme Patronan, Berthan ja Hoshiton tiskeiltä. Kaksi ensimmäistä olivat sattumalta virittäneet kielen kannat sulosointuihin lautasella. Patronan savustettu naudankielitaco avocadomoussen, marinoidun punasipulin, mustapaputahnan ja korianterin kera antoi minulle ensimmäisen kodin ulkopuolella nauttimani kokemuksen modernista meksikolaisesta keittiöstä. Ja mikä kokemus se olikaan! Nyt tajuan tehneeni tortillani turhan paksuiksi. Maut yhdistyivät kääräistyssä tacossa hienosti yhteen ja suupalaa maistellessa tuli ajatusruuhkaa miettiessä, mitä kaikkea suussa tapahtuukaan. Tätä lisää! Savuisuutta sai lihasta tosin etsiä. 

Olin keskiviikkona nauttimassa Berthassa illallisen, mutta pakkohan kotipesää oli täälläkin tukea. Viikolla jäin arpomaan silakka- ja naudankielialkuruoan väliltä. Onnekseni otin fisun, koska nyt pääsi maistamaan kieltä. 60 tuntia haudutettu kieli arvatenkin suli suuhun ja yhdessä tillin ja kukkakaalipyreen kanssa antoivat viitettä tillilihasta lajin pelkkiä positiivisia arvoja nostaen uusiin ulottuvuuksiin. Perinteisen suomalaisen ruoan makuista, mutta parhaiden tekijöiden käsissä päivitettyä safkaa. 

Hoshiton ”Ginger ja Ginger Aka-Misokastike” -annoksessa oli alkuperäinen liha kuulemma vaihdettu possunniskaan. Ei haittaa, paitsi että liha ei ollut tarpeeksi kypsää. Mieluiten se saisi hajota suussa. Nyt sitä sai ihan kunnolla sahata veitsellä. Japanilaishenkisestä kastikkeesta pidin, mutta kokonaisuus pisti lähinnä miettimään seuraavaa ruokalajia. Tuplainkivääri ei myöskään maistunut nimen vertaa. 

Monipuolisen lounaan kruunasi kävijöiden keskuudessa reippaasti hehkutettu Ragun lakritsivaahto marinoidun fenkolin ja sitruunajäätelön kera. Fenkoli vahvistaa lakritsisuutta ja sitruuna on toiminut Suomessa aina lakritsin kumppanina. Silti kokonaisuus yllätti tasollaan. Kaikki harmoniassa, toisiaan nostaen. Orvokeilla kaunisteltuna. Täydellinen lopetus! 

Eli kannatti tulla. Myöhemmin tajusin jättäneeni Gastrobar Emon monen kehumat antimet vahingossa väliin. Damn. Toivottavasti pääsee vielä korjaamaan tilanteen paikan päällä.

PS.Ja kiitos järjestäjille pääsylipuista!

 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.