Kiinalainen ruoka on lähinnä vitsi suomalaisissa ravintoloissa. Yhtä lailla voisit huvittua, jos Kiinassa törmäisit ”eurooppalaiseen ravintolaan”? Kiinassa on viisi suurta keittiötä. Niistä kantonilaisesta on meillä jonkinlaista viitettä kotimaisten raflojen kautta, mutta toki sekin irvikuvana alkuperäisestä. Suomalaisten makutottumukset ovat luokattoman huonot. Sitä kuvaa jatkuvasti esille nouseva maininta suomalaiseen makuun sovitettu. Kun ei oikeita makuja ymmärretä. Etniset ravintolat tarjoavat juuri siksi sitä samalta maistuvaa buffet-tason mössöä, koska muuta emme osta. Onneksi ruokakulttuurin kehittymisen myötä asiat muuttuvat, mutta ärsyttävän hitaasti. Yksi lippulaiva sichuanilaisen keittiön esittelyyn nousi Helsingin Kulosaareen, vaatimattoman oloiseen ostoskeskukseen. Chengdu on aitoa kamaa.
Sain kutsun syömään melkoisen herraskatraan kanssa. Viinipiru Arto Koskelon epämuodollisesti luotsaama kulinaarijengi tekee iskuja helsinkiläisiin rafloihin niin kutsusta kuin kutsumattomana. Olen missannut monta loistavaa illallista, mutta onneksi tällä kertaa aikataulut osuivat kohdilleen. Viimeksi istuin herrojen seurassa Mei Lin -ravintolassa vajaa pari vuotta sitten. Kokemus muutti suhtautumistani kiinalaiseen ruokaan totaalisesti. Keittiössä hääri tuolloin chef Wang. Mies, joka tällä kertaa pistää Kulosaaren safkagenreä uuteen uskoon Chengdun ruorissa yhdessä vaimonsa kanssa. Saan valtavasti kutsuja ravintoloihin, mutta ilmaiset ruoat yritän nauttia paikoissa, joissa uskon saavani kehumisen arvoista ruokaa. Kun en pysty kirjoittaessani kaunistelemaan enkä haluaisi ilmaisia lounaita tylyttääkään. Chengdu ei pettänyt odotuksia. Ja ne olivat korkealla. 
SULJE SILMÄT TULLESSASI. KOKEMUS AVAA NE. Perataan aluksi epäolennaiset, mutta äkkiseltään epäilyttävät seikat pois. Chengdu ei näytä ulkoa tai sisältä hienolta. 70-luvun raihnaisesta ostarista Kulosaaressa en ikinä kuvittelisi löytäväni kunnon ravintolaa, saati kenties lippulaivaa 81-miljoonaisen maakunnan keittiöstä Suomessa. Ravintola on aloitettu pienellä budjetilla, mikä näkyy monessa. Porukkamme tekikin konkreettisen sisustusehdotuksen poistamalla Italiaa kuvaavat taulut seiniltä. Heti parani! 
SICHUANIN KEITTIÖ. Mutta mennään ruokaan. Siitä ei ole tingitty. Saimme eteemme 20 lämmintä annosta eikä yksikään pettänyt. 20 annosta, joista jokainen maistuu erilaiselta. Jokaisessa on jokin hienous, monissa useita. Keskellä Kiinaa sijaitsevan Sichuanin keittiön juju piilee makujen runsaudessa ja tulisuudessa, joka ei polta suuta. Reipas chili ja valkosipuli, sichuaninpippurin lämmin mausteisuus. UNESCO valitsi Chengdun kaupungin viralliseksi gastronomian kaupungiksi 2011 nostaakseen esiin maailman kulttuuriaarteita tälläkin saralla. Kantsii ajatella sitä, kun seuraavan kerran hakee sen valkoiseen muovikassiin hirttosilmukalla pakatun, natriumglutamaatilla tykitetyn kinkki-takeaway -aterian. Siinä missä suomalainen heittää tavatessa, miten menee, kysyy kiinalainen toiselta, mitä on tullut syötyä. 
REMMI KASAAN. Chengdun ruoka ei ole silti mitenkään fiiniä. Olennaisin seikka on yhdessä jakaminen. Yksittäinen annos yksin syötynä on varmasti puuduttava kokemus. Ehkä jopa kaksin. Kun syöjiä löytyy kolmesta eteenpäin, alkaa ravintolan taika aueta. Hienous piilee pienissä suupaloissa ties kuinka monesta annoksesta. Pääruoka kustantaa reilu parikymppiä, mutta jos jakajia on vaikkapa neljä ja jokainen tilaa omansa, alkaa pöytä täyttyä kulhoista kohtuuhinnalla. Iso porukka kasaan ja maistelemaan! Ennakkoluulot voi jättää ulkopuolelle. Juuri se arveluttavalta kuulostava annos on helposti paras.
PARI TIPSIÄ. Heitetään pari olennaista etikettitipsiä. Kiinalaisessa kulttuurissa pöydän vanhin iskee tikkunsa ensimmäisenä ruokaan. Annoksesta saa napsia omilla tikuillaan ruokaa lautaselleen. Oma pieni lautanen tulee aika sotkuiseksi öljyisestä ruoasta. Chilejä ei ole tarkoitus syödä, ellei tarkoituksella hae suuhun polttoa. Ne ovat annoksessa vain maustamassa ruokaa. Tulisuus kasvaa hissukseen illallisen aikana lähinnä hikoiluna ja pienenä tunteena sisuksissa. Ei tuskaan asti paitsi nyt tällä kertaa täytön puolesta. Ruokajuomaksi parhaita ovat mielestäni olut sekä vihreä tee. Viinille tämä ruoka on hyvin haastava eikä nautintoa tule haettua juomastakin, kuten normaalisti. Riisi on sivuroolissa. Sillä lähinnä täytetään vatsaa, jos ei ”kunnon ruokaa” riittänyt.
SUOLENPÄTKIÄ. Käytettyjen raaka-aineiden määrä yllätti. Listalta löytyy kaikkien tavallisten ainesten lisäksi mm. naudan keuhkoa ja vatsalaukkua, porsaan suolia ja taskurapua. Iloisena yllätyksenä myös kokonaisena kypsennetyt kana ja kuha. Sisäelinannokset olivat erinomaisia. Italiassa trippassa eli naudan vatsalaukussa on usein purutuntumaa, mutta ohueksi siivutettuna se oli loistavan mureaa. Jos porukaa on enemmän, niin uskalla ihmeessä kokeilla! Maun puolesta ei mitään ihmeitä paitsi hyvään suuntaan. Itselleni yksi illan parhaita annoksia. 
Jälkiruokapuoli onkin sitten toinen asia. Saimme makeassa riisiviinissä lilluvia gojimarjoja ja knöölejä, jotka olivat kuin nippuun puuroutuneita riisinuudeleita. Mielenkiintoinen kokemus, mutta visuaaliselta anniltaan köyhä. Mansikkajäätelö mansikoilla toimi tietenkin, mutta varmaankin paras vaihtoehto kiinalaisen keittiön aloittelijasyöjälle on tuoreet hedelmät. Meidän tapauksessa hunajameloni. 
Yksittäisten annosten olemusta en mitenkään pysty muistamaan saati että olisin niitä tiiviisti pyrkinyt painamaan mieleeni iloisen illan aikana. Kaikki toimi ja Kulosaaren voi lisätä Helsingin ruokaturismikohteeksi. Metrolla pääsee 200 metrin päähän Chengdusta. Itse saavuin Tampereelta eikä yöjunassa takaisin harmittanut tippaakaan. Päinvastoin.
Meitä isännöi Wangin tuttavapariskunta, jonka kanssa vaihdeltiin infoiskuja toistemme kulttuureista. On hauska, miten oma kulttuuri aukeaa itsellekin oikeiden kysymysten kautta. Ottavatko suomalaiset aina omat annokset? Tykkäättekö olla hiljaa? Kun teillä on niin lyhyet työpäivät, niin eikö silloin löydy aikaa tehdä hyvää ruokaa ajan kanssa ja nauttia siitä rauhassa, yhdessä perheen kanssa? Siinä paljon pohdittavaa.
Svinhufvudintie 1 (Kulosaaren Ostoskeskus), Helsinki
