Parmesaanikana - italialainen klassikko

MTV Oy, All rights reserved

Talvessa parasta on runsaat ruoat. Rustiikkiset padat, kursailemattomat vuoat. Täynnä makua ja kokoa. Raikkaat maut kuuluvat kesään (ellei sitrussesonkia oteta lukuun). Talvi on tuhtien makujen juhlaa. Tästä hienona esimerkkinä italialainen klassiko, joka tosin toimii yhtä upeasti kesähelteillä. Parmesaanikana on makupommi, helposti syntyvä lohturuoka, joka sopii mainiosti arkeen ja juhlaan. Sitä pystyy muokkaamaan rustiikkisesta ulkoasusta varsin hienostuneeksi annokseksi. Nimi on hiukan harhaanjohtava, koska makumaailmaa johtaa parmesaanin lisäksi aika moni muukin aines kuten päälle sulatettu mozzarella. 

Annos on tuhti, joten mieti, tarjoatko kylkeen mitään. Itse tarjosin tällä kertaa pastaa, mutta vihreä salaatti olisi ollut toimivampi.

HUOM!Huomasin juuri, että olen kirjoittanut parmesaanikanasta aiemminkin. Onneksi silloin oli täysin erilainen ohje, joka on kevyempi versio. Kannattaa verrata ja miettiä, kumpaa tekisi juuri nyt mieli. Katso toinen resepti. :)

Parmesaanikana

4 hlölle

4 broilerin rintafileetä

1 tlk tomaattimurskaa

1 pallo mozzarellaa (mieluiten buffalosta)

parmesaania, raastettuna

1 sipuli, hienonnettuna

2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna

2 tl sokeria

2 kananmunaa, kevyesti vatkattuna

2 dl korppujauhoja

vehnäjauhoja

2 laakerinlehteä

kourallinen tuoreita basilikanlehtiä

1 dl oliiveja

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

Tee ensin tomaattikastike. Kuumenna kattila keskilämmölle. Lorauta hiukan oliiviöljyä ja laita sipulisilppu kuullottumaan pariksi minuutiksi. Lisää valkosipuli ja laakerinlehdet. Kuullota minuutti. Lisää tomaattimurska, oliivit ja sokeri. Kiehauta ja anna hautua vartin verran. Maista ja mausta suolalla ja pippurilla.

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Kääri broilerifileet löysästi kelmun ympärille. Nuiji ne litteiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele päälle vehnäjauhoa. Ravista ylimääräiset jauhot pois. Kasta fileet kananmunaan ja sen kieritteli sen jälkeen korppujauhoissa, joihin on sekoitettu hiukan parmesaaniraastetta. Kuumenna paistinpannu ja lorauta sille oliiviöljyä. Paista fileisiin kauniin kullanruskea pinta. Laita fileet vuokaan ja kaada päälle tomaattikastiketta. Asettele pinnalle mozzarellasiivuja, raastettua parmesaania ja basilikaa. Laita uuniin ja paahda vartin verran. Tarjoile sellaisenaan tai pastan, risoton tai salaatin kera.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!