Naapurin satavuotisjuhlilla - Viro 100 hurmasi

Siinä missä Suomen 100-vuotisjuhlat menettivät kiinnostustani vuoden puolivälin jälkeen, pääsi Viron vastaavat kinkerit yllättämään ja koskettamaan vahvemmin. Lähtökohtaisesti en ollut juhlahetkestä erityisen kiinnostunut. Aloin kuitenkin ihmetellä sitä määrää ja tapaa, jolla suomalainen media aiheeseen tarttui. En ollut täysin ymmärtänyt sitä veljellistä läheisyyttä, jota Suomenlahden molemmilla rannoilla koettiin. Ehkä syynä on tamperelaisuus. Tallinna on monelle helsinkiläiselle Tamperetta tutumpi kaupunki ja luontevampi reissukohde. Varsinainen veljeys on ollut aina enemmän rannikolla. Juuri siksi oli upeaa saada siitä ensimmäistä kertaa tuntumaa pressimatkalla.

Samalla sain 1,5 vuorokaudessa melkoisen lisäannoksen ymmärrystä virolaiseen sielunmaailmaan. Miten nopeasti maa on noussut neuvostoajoista monessa asiassa maailman kärkeä hätyyttelemään. Ja miten moneen asiaan historia ja nopea nousu heittää vielä varjonsa ja ongelmansa.

ON ÄÄRIMMÄISEN MIELENKIINTOINEN TILANNE, kun valtio aloittaa itsensä rakentamisen puhtaalta pöydältä. Vaikka heikko talous rajoittaa monia mahdollisuuksia, on Viro kuitenkin seissyt 1990-luvun alkuvuosina valtiollisen buffetin äärellä miettien, mitä kerää lautaselleen. Koin syvää kunnioitusta kuullessani, että lähtökohta oli hypätä heti kunnolla tähän päivään eikä tyytyä kierrätysalmuihin. Monet maat olivat valmiita auttamaan Viroa, mutta avun piti olla uusinta uutta. Ei vanhoja atk-järjestelmiä, ei toisen maailmansodan aseita - sen hetken parasta. Muuten ollaan mielummin ilman. Vain siten Viro pääsi kiinni länsimaiden kehitykseen eikä jäänyt nukkavieruksi pikkuveljeksi, joka saa vanhempien veljien kuluttamat jämäkamat.

MISSÄ KAIKESSA MEILLÄ SUOMESSA roikutaankin menneen maailman tottumuksissa ja edellisten vuosikymmenten määrittämissä järjestelmissä ja byrokratiassa? Viro napsii yhä parhaita käytäntöjä ja sovittaa ne Suomea jouhevammin arkeensa. Hintana oli liki 50 miehitysvuoden kurjuus. Millaiseksi Suomen ja Viron yhteiselo olisikaan muotoutunut tuona aikana vapaassa maassa? Maiden väleistä ennen miehitystä kertoo paljon, että jatkosodassa taisteli Suomen riveissä 3400 virolaista, ns. Suomen-poikia. Perimmäinen halu oli taistella Venäjää vastaan, mutta ei Saksan joukoissa. Kävimme suurlähettiläs Kirsti Narisen kanssa laskemassa kukat Suomen-poikien muistomerkille Metsäkalmistoon. Kaunis paikka, vaikuttava hetki.

VIROLAISUUDESSA KOROSTUU AUTTAMISEN HENKI. Pienessä maassa ”kaikki tuntee toisensa” ja tiukkoina aikoina läheisten ja vähän kaukaisempienkin apu ja tuki on ollut elintärkeää. Tuo piirre jatkuu yhä. Parilla puhelinsoitolla saa kuulemma asioita hoidettua hämmästyttävän sujuvasti. Joku tuntee aina jonkun. Huomiseksi tapahtuma pystyyn? No problem, tuolta saan teltan, se ja se tuntee tyypin, jolta saa äänentoiston ja eikös se ja se ole nopea cateringin järjestäjä. Luvat kuntoon? Ei täällä Suomessa eletä. Kun Suomessa 100-vuotislogon käyttöoikeutta joutui anomaan kuhunkin tarkoitukseen, Viro pisti logon nettiin ja usutti kansalaisensa käyttämään sitä vapaasti.

SUOMEN JA VIRON KAUPPASUHTEET nojasivat taannoin luottamukseen. Suomi vei keväisin kalaa Viroon ja sai syksyllä korvaukseksi perunaa ja viljaa. Jos toinen osapuoli olisi pettänyt, molemmat olisivat kärsineet pahasti. Näistä ajoista pääsee hyvin jyvälle Rannikkokansan museossa.

TÄLLÄ HETKELLÄ VIROSSA painitaan työvoiman liikkuvuuden kanssa. Tallinnalaisten keskipalkka on 1200 euroa, mutta maaseudulla vain 500-1000 euroa. Suomesta lähdetään hakemaan parempaa ansiotasoa, mutta samalla jätetään omille työmarkkinoille aukko, jonka täyttävät puolestaan mm. Valko-Venäjältä ja Ukrainasta paremman palkan toivossa tulevat siirtolaiset. Virossa on silti vielä huutava työvoimapula mm. palvelualoilla ja teollisuudessa. Pakolaisiin virolaiset suhtautuvat nihkeästi, mikä selittyy parhaiten maan historialla.

VAIKKA TALLINNAN KESKUSTA TÄYTTYI varsinaisena juhlapäivänä sotilasparaatin aikaan ihmisistä, juhlivat virolaiset itsenäisyyttä pääosin perheen kesken. Perinneruokana toimii kilohaili, joka oli kuulemma myyty loppuun kaikkialta. Onneksemme saimme maistiaiset viinaryypyn kera Rannikkokansan museossa.

Viron satavuotista itsenäisyysjuhlintaa kuvaa parhaiten sydämellisyys. Siinä missä suomalaisille itsenäisyys ja nykymeininki on jo varsin itsestäänselvää, virolaisille se on kaikkea muuta. En aistinut silti tunnelmassa pienintäkään katkeruutta ja kulmien kurtistusta itäänpäin. Tunteessa oli ylpeyttä, huojennusta, aitoa välittämistä ja ennen kaikkea yhteisöllisyyttä, jota Suomessa näkee korkeintaan torilla mm-kullan jälkeen.

MEILLÄ ON UPEA NAAPURI. Oli mahtavaa tutustua paremmin.

PS. Seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin reissun kokemuksista ja hienoista vinkeistä Tallinnan keskustan ulkopuolella. Tsekkaa myös viime kerran Tallinna-tunnelmat.