Tournedos taikinakuoressa

Tämä juhlaruoka on helpompi kuin voisi luulla. Sen voi nimittäin valmistella hyvissä ajoin ennen paistamista. Kuvan sienikastikkeeseen on käytetty säilykekorvasieniä, mutta myös muut sienet sopivat hyvin.

Ainekset

  • 4 annosta

Ainekset

  • 500 g häränfileetä (fileen keskiosa)
  • suolaa ja valkopippuria
  • 2 rkl säilykesieniä
  • noin 1 rkl voita
  • 2 salottisipulia hienonnettuna
  • ½ dl kuivaa madeiraa
  • 1 dl vahvaa lihalientä
  • 2-3 dl kuohukermaa
  • 4 voitaikinalevyä
  • 4 viipaletta säilöttyä korvasientä
  • 1 muna vatkattuna

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paloittele liha neljään osaan ja mausta suolalla ja pippurilla kauttaaltaan. Paista lihapaloja 3-4 minuuttia molemmilta puolilta ja anna jäähtyä.

2. Leikkaa sienet karkeaksi hakkelukseksi ja hienonna salottisipulit. Kuullota sieni- ja sipulihakkelusta koko ajan sekoittaen, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää madeira, kiehauta ja lisää lihaliemi ja kerma. Hauduta kastike ja tarkista maku.

3. Kauli voitaikinalevyt neliöiksi. Peitä lihapalat voitaikinaneliöillä ja taita taikinan reunat lihapalan alle huolellisesti niin, että lopputuloksena on taikinanyytti. Pistele taikinakuoreen muutama reikä ja voitele vatkatulla munalla. Voit koristella nyytin keskitasossa noin 15 minuuttia, kunnes taikinakuori on kauniin kullanruskea ja täysin kypsä. Tarjoa heti kastikkeen ja kasvisten kera. Perunoita tournedos ei kaipaa, sillä taikinakuori on hyvin täyttävää.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!