Sveitsinleike eli cordon bleu

Sveitsinleike
Shutterstock

Sveitsinleike valmistuu vasikansisäpaistista tai ohueksi nuijitusta porsaanlihasta. Leikkeen lisukkeeksi sopivat hyvin keitetyt herneet ja kokonaisuus kruunataan sinapilla maustetulla, kotitekoisella perunamuusilla.

Ainekset

  • 4 viipaletta vasikansisäpaistia tai possua ohueksi nuijittuna
  • 50 g savukinkkua
  • 4 isoa viipaletta emmentaljuustoa
  • suolaa ja valkopippuria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl vettä
  • 3 dl korppujauhoja
  • rypsiöljyä ja voita paistamiseen
  • sitruunalohkoja koristeeksi

Valmistusohje

Mausta leikkeet kevyesti suolalla ja valkopippurilla. Aseta päälle muutama siivu savukinkkua ja emmentaljuustoa. Taita leike taskuksi.

Riko munien rakenne haarukalla. Sekoita joukkoon kaksi ruokalusikallista kylmää vettä. Pyöräytä leikkeet ensin vehnäjauhoissa, sitten munissa ja viimeiseksi korppujauhoissa.

Paista leikkeet pannulla öljyn ja voin seoksessa kauniin kullanruskeiksi, noin neljä minuttiia kummaltakin puolelta. Jos käytät porsaan lihaa, loppukypsennä leikkeet uunissa 180 asteessa noin kahdeksan minuuttia.

Koristele leike lopuksi sitruunanlohkolla.

Leikkeen lisukkeeksi sopivat hyvin voilla maustetut keitetyt herneet sekä

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!