Pohja:
Sekoita ainekset keskenään. Vaivaa taikina hyvin ja anna levätä tunnin verran jääkaapissa. Kauli sitten taikina ohueksi levyksi, painele korkeareunaiseen piirakkavuokaan ja pistele haarukalla.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia, kunnes pohja on väriltään kauniin kullanruskea.
Täyte 1:
Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua ainakin tunti. Siivilöi ylimääräinen liemi pois ja levitä raparperit piirakkavuoan päälle. Kaada sen jälkeen täyte 2 raparperien päälle ja paista piirakkaa uunin keskiosassa 180 asteessa noin 20-25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja ihanan mehevää.
