Reikäleivät

Alunperin ruisleipiin tehtiin reikä keskelle siksi, että suurena leivontapäivänä leivät ripustettiin vartaaseen kattoon kuivumaan. Nykypäivänä reiällä on lähinnä koristeellinen merkitys.

Kuusi leipää

  • 50 g hiivaa
  • 5 dl maitoa
  • 50 g voisulaa
  • ½ rkl suolaa
  • 1 dl siirappia
  • 1 tl leipämaustetta
  • n. 16 dl ruissihtijauhoa

Valmistusohje

1. Liuota hiiva 37-asteiseen maitoon ja sekoita siihen loput ainekset, vaivaa lopuksi joukkoon niin paljon jauhoa, että syntyy joustava taikina. Vaivaa, peitä ja nostata 45 minuuttia.

2. Vaivaa taikinaa leivinpöydällä. Jaa taikina kuuteen osaan ja kauli paloista pyöreitä matalia leipiä. Tee leipien keskelle muotilla reikä. Nosta aina kaksi leipää yhdelle leivinpaperin peittämälle pellille. Peitä leivät ja anna nousta noin 30 minuuttia.

3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Paista leipiä juuri uunin keskitason alapuolella noin 35 minuuttia, tai kunnes niissä on hieno väri. Jäähdytä ritilällä peitettyinä.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja