Raparperipiirakka vaniljakastikkeen kera
Raparperipiirakka on ihana kevätjälkiruoka. Mieluiten raparperinvarsien tulee olla niin ohuita, ettei niitä tarvitse kuoria. Silloin piirakasta tulee kauniin punainen, ja se saa ekstrahyvää makua.
- Ruokavalio: Kasvisruoka
Ainekset
- Kahdeksalle
Pohja
- runsaat 3 dl vehnäjauhoja
- 150 g kylmää voita
- ½ dl kidesokeria
- 2 tl leivinjauhetta
Täyte
- 500 g ohuita raparperinvarsia
- 4 rkl sokeria
- 2 rkl perunajauhoja
- 2 ½ dl maitoa
- 4 dl kuohukermaa
- 1 vaniljatanko
- 1 vajaa dl kidesokeria
- 4 munankeltuaista
Valmistusohje
1. Sekoita jauhot, sokeri ja leivinjauhe. Lisää voi seokseen sormien avulla. Sekoita nopeasti taikinaksi. Kaulitse taikina ohueksi ja vuoraa sillä irtopohjavuoka. Säästä hieman taikinaa ristikoksi.
2. Viipaloi raparperinvarret sentinpaksuisiksi paloiksi. Laita raparperipalat vuokaan. Sekoita sokeri ja perunajauhot, ripottele päälle. Leikkaa taikinasta paloja, joista muodostat ruudukon piirakan päälle. Paista n. 30 minuuttia uunin toiseksi alimmalla tasolla 180-200 asteessa.
3. Kaada maito ja 2 dl kermaa kattilaan. Halkaise vaniljatanko, raaputa siemenet kermamaitoon ja lisää tanko. Kuumenna kiehuvaksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri ilmavaksi. Lisää hieman kermamaitoa ja jatka vatkaamista hieman.
4. Kaada munaseos kermamaitokattilaan. Anna poreilla varoen, älä keitä, samalla vatkaten, kunnes seos paksunee. Vatkaa loput kermasta ja kääntele varovaisesti jäähtyneeseen kastikkeeseen. Tarjoile piirakka haaleana kylmän kastikkeen kera.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Meksikolainen papukeitto
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Taivaallinen omenahillo