Porsaanpaisti kermakastikkeen kera

Paistin kypsymisaika voi vaihdella riippuen siitä, oletko saanut pyöreämuotoisen vai pitkulaisen paistin. Vinkkinä voi mainita, että kannattaa ostaa reilusti yli kilon pala, jolloin aterialta ylijääneen lihan voi käyttää leikkeleenä tai pyttipannun aineksena.

Neljälle

  • 1 kg porsaanpaistia ilman luuta
  • suolaa ja valkopippuria

Kastike

  • 2 rkl voita
  • 2 rkl vehnäjauhoa
  • 4 dl lihalientä
  • 1 dl kermaa
  • kiinalaista soijaa
  • suolaa ja valkopippuria

Tarjoiluun

  • omenasosetta
  • puolukkahilloa
  • keitettyjä vihanneksia

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Hiero paistin pintaan suolaa ja pippuria ja aseta se ritilälle. Työnnä ritilä uuniin ja laita sen alle uunipannu, kaada vettä pannuun. Paista, kunnes paistin sisälämpötila on 72 astetta, noin 1 - 1 ½ tuntia. Lisää uunipannuun vettä, jos se uhkaa kuivua.

2. Kääri paisti alumiinifolioon ja pidä se lämpimänä. Ota liemi talteen uunipannulta ja lisää tarvittaessa lihaliemikuutiosta tehdyllä liemellä, niin että sitä on kaikkiaan 4 dl. Sulata voi kasarissa, ota liedeltä ja sekoita joukkoon jauho. Nosta takaisin liedelle ja kaada joukkoon paistolientä vähitellen, vispaa koko ajan. Lisää kerma ja mausta soijalla, suolalla ja pippurilla. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja anna poreilla 5 minuuttia.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!