Pinaattivohvelit
Yllätä vieraasi erilaisilla vohveleilla – makeat lisukkeet, kuten hillo ja kerma eivät ole ainoita, jotka niiden kanssa sopivat.
- Ruokavalio: Kasvisruoka
Neljälle
- 3 dl maitoa
- 1 kananmuna
- 1 ½ dl vehnäjauhoja
- 3 rkl voita
- 1 maustemitta suolaa
- 10 tuoretta pinaatinlehteä
Tarjoiluun
- 1 kypsä tomaatti
- 1 salottisipuli
- 1 tl valkoviinietikkaa
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 mozzarellajuusto
- 1 hyppysellinen rouhittua mustapippuria
Valmistusohje
1. Kaada puolet maidosta kulhoon. Vatkaa mukaan jauhot ja suola, niin että saat tasaisen taikinan. Lisää loput maidosta ja sitten munat. Sulata voi ja lisää taikinaan. Suikaloi pinaatinlehdet ja sekoita taikinaan.
2. Paista vohveleita vohveliraudalla. Voitele rauta ennen ensimmäistä vohvelia, sitten sitä ei enää tarvitse voidella paistamisen välillä. Laita paistetut vohvelit ritilälle, murra ne sydämiksi.
3. Paloittele tomaatti. Kuori ja suikaloi sipuli. Sekoita tomaatti, sipuli, viinietikka ja öljy. Viipaloi mozzarella. Laita neljä vohvelisydäntä lautasille, asettele päälle tomaattisalaattia ja mozzarellaa ja jauha päälle mustapippuria. Viimeistele vohvelisydämillä ja tarjoile heti.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Salamurhaajan pasta eli spagetti all'assassina
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Kapen helppo kurpitsapasta
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Meksikolainen papukeitto