Piirakka mustajuurella ja ohraryyneillä
![](https://im.mtvuutiset.fi/image/5665456/landscape16_9/515/290/55efbc96a6c0f8da19167f517b0ddf0b/Tc/899206-1710.jpg)
Oikein maukkaan piirakkataikinan salaisuus on antaa sen levätä kylmässä ja sitten taitella ja kaulita, hieman kuten viinereiden kanssa. Silloin taikina saa oikean, ”lehtimäisen” koostumuksen.
- Ruokavalio: Kasvisruoka
Ainekset
- Kahdeksalle
Yhteen isoon piirakkaan
- 7+1/2 dl sihdattuja spelttijauhoja
- 1 tl suolaa
- 300 g voita
- 1 kananmuna
- 1 tl etikkaa
- 1 dl vettä
Täyte
- 3 keitettyä mustajuurta
- 2 dl keitettyjä ohraryynejä
- suolaa ja jauhettua valkopippuria
Penslaukseen
- 1 vatkattu kananmuna
Valmistusohje
1. Työstä nopeasti 7 dl jauhoja, suola ja kylmä voi taikinaksi. Vatkaa muna kupissa, lisää etikka ja vesi, ja sekoita taikinaan. Laita taikina muovipussiin ja jääkaappiin vähintään 2 tunniksi.
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kaulitse taikina aika ohueksi neliöksi. Taittele ensin kolme kertaa toiseen, sitten kolme kertaa toiseen suuntaan. Kaulitse taiteltu taikina uudelleen.
3. Kaulitse puolet taikinasta piirakkapohjaksi pellille ja esipaista 15 minuuttia. Laita täyte pohjalle, mausta suolalla ja pippurilla. Laita loput taikinasta päälle kanneksi ja painele reunat kunnolla kiinni. Pistä kanteen muutamia pieniä reikiä. Penslaa vatkatulla munalla ja paista kypsäksi uunissa n. 20 minuuttia. Viipaloi annospaloiksi ennen tarjoilua.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Kirsin lihapiirakat uunissa
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Mustikkapiirakka airfryerissa
-
Helppo marjapiirakka – onnistuu puolukoista, mustikoista tai vaikka herukoista
-
Kananmunakastike – legendaarinen kastike perunoille tai kalalle
-
Paistetut kantarellit
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka