Pastaa, vihanneksia ja parmesaania

Tämä on superherkullinen vegetaarinen pikapäivällinen. Siis etenkin, jos pidät valkosipulista...

Neljälle

  • 4 annosta pastaa
  • 12 kirsikkatomaattia
  • 1 punasipuli, hienonnettu
  • 2-3 valkosipulinkynttä, hienonnettuina
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ½ dl tomaattimehua
  • 1 dl mustia oliiveja
  • suolaa ja pippuria

Tarjoiluun

  • raastettua parmesaania
  • tuoretta basilikaa

Valmistusohje

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Paista tomaattia, sipuleita ja basilikaa öljyssä. Lisää mehu ja anna porista sillä aikaa, kun keität pastan. Mausta suolalla ja pipurilla.

2. Valuta pasta. Sekoita pasta, tomaattiseos ja oliivit.

3. Ripottele päälle parmesaania ja tuoretta basilikaa.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.