Mustikkapiirakka
Piirakka maistuu totta kai parhaimmalta, jos sen valmistaa tuoreista mustikoista, mutta pakastemarjatkin käyvät hyvin. Muuntele täytettä halutessasi vaihtamalla mustikat vadelmiin tai raparperiin. Piirakan kanssa maistuu vaniljakastike tai jäätelö.
- Ruokavalio: Kasvisruoka
Ainekset
- Kuudelle-kahdeksalle
Pohja
- 150 g voita
- 3 ½ dl vehnäjauhoja
- ¼ dl kylmää vettä
Täyte
- 4-5 dl mustikoita
- 1 rkl perunajauhoja
- 2 rkl kidesokeria
- 1 kananmuna penslaukseen
Valmistusohje
1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Sekoita voi ja jauhot murutaikinaksi. Lisää vesi, työstä taikinaksi ja laita se muovikelmuun käärittynä jääkaappiin 1 tunniksi.
2. Kaulitse taikina. Vuoraa sillä piirakkavuoka, mutta säästä hieman taikinaa koristeverkoksi. Pistele pohja. Kääri reunan ympärille alumiinifoliokaistale, jotta taikina pysyy paikallaan. Esipaista uunin keskitasolla n. 10 minuuttia, ota vuoka uunista ja poista folio.
3. Levitä marjat piirakkapohjalle. Sekoita sokeri ja perunajauhot ja ripottele marjoille. Ota taikinasta suikaleita taikinapyörällä ja asettele marjojen päälle verkoksi. Penslaa munalla ja paista valmiiksi uunissa, n. 10 minuuttia.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Meksikolainen papukeitto
-
Kapen helppo kurpitsapasta
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Salamurhaajan pasta eli spagetti all'assassina