Millionaire Pie eli miljonäärin piirakka
Perinteinen Millionaire pie -resepti on Amerikan etelävaltioissa leivottu makea herkku. Se on ollut runsaine herkkuaineineen juhlallinen jälkiruoka parempina aikoina.
Ainekset
- 1 pyöreä piirakka (halkaisija n. 28 cm)
Pohja
- 1 pkt Myllyn Paras Pyöreä Kauramurotaikinaa (380 g)
Voiteluun
- 1 rkl voita tai margariinia
Kostutus
- 1 dl kirsikkamehua
Kypsälle torttupohjalle
- 2 dl vaahtoutuvaa kermaa
- 1 tlk makeutettua kondensoitua maitoa (n. 400 g)
- 200 g maustamatonta tuorejuustoa
- ½ dl sitruunasta puristettua mehua
- 1 dl paahdettuja kookoslastuja
- 1 dl kuivattuja pieniä ananas- tai papaijakuutioita
- 1 dl pekaanipähkinöitä
- n. 3 dl tuoreita punaisia kirsikoita tai punaisia karviaismarjoja (tai 2 dl punaisia säilykekirsikoita)
Päälle
- kookoslastuja, hedelmäkuutioita, pähkinöitä ja kirsikoita
Valmistusohje
Sulata pakastetaikina. Voitele iso piirakkavuoka kauttaaltaan voilla tai margariinilla ohuelti. Levitä sulanut taikina käsin painellen vuoan pohjalle ja reunoille. Aseta reunojen päälle foliosuikaleet, jotta reunat pysyvät ylhäällä. Kypsennä torttupohjaa 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 7–8 minuuttia. Ota foliosuikaleet irti reunoista ja jatka paistamista 4–5 minuuttia. Varo paistamasta liian pitkään, ettei pohja kuivu. Ota pois uunista ja kostuta lämpimänä kirsikka- tai karviaismehulla. Anna pohjan jäähtyä.
Valmista pohjan jäähtyessä täyte. Vispaa kerma vaahdoksi omassa kulhossa. Vispaa kondensoitu maito, tuorejuusto ja sitruunasta puristettu mehu erikseen omassa kulhossa vaahdoksi. Sekoita joukkoon varovaisesti kermavaahto. Lisää sekaan kookoslastut ja kuivatut hedelmäkuutiot sekä paloiksi murskattuja pähkinöitä, jätä kaikkia hieman koristeeksi. Ota kirsikoista kivet pois tai nipistä karviaisten ruskeat päät pois. Pilko näitä täytteen joukkoon, jätä myös näitä muutama koristeeksi. Talvella voit käyttää piirakkaan perinteisesti kuuluvia punaisia säilykekirsikoita.
Levitä pohjan päälle täytevaahto niin, että piirakka on amerikkalaiseen tyylin todella täynnä täytettä. Koristele päältä keskuskohta reilusti piirakan raaka-ainein. Anna täytteen vetäytyä pohjaan mieluiten viileässä jääkaapissa muutama tunti. Toki voit nauttia herkkutortun heti, sillä pohjan rapeus sopii yhteen makean pehmeän vaahdon kanssa.
Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Paras sienikastike: Helppo suppilovahverokastike Katin ohjeella
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Hanna Sumarin tyrmäävän hyvä omenapiirakka
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Taivaallinen omenahillo
-
Lassaka eli vähähiilihydraattinen lasagne ilman pastaa
-
Kotikeittiömestarit: Teresa Välimäen tonnikala-nachopelti