Merimiespihvit ulkofileestä

Merimiespihvi on nimensä mukaisesti vanha merimiesruoka. Se valmistetaan kokonaisuudessaan padassa. Ruskistetun lihan, oluen ja perunoiden yhdistelmässä syntyy hyvin omintakeinen maku. Tarjoa lisänä punajuurta tai kurkkua.

4 annosta

  • 8 viipaletta naudan ulkofileetä, noin 600 g
  • 8-10 kookasta perunaa
  • 4 sipuli viipaloituna
  • 25 g voita
  • suolaa ja pippuria
  • 1 oksa timjamia
  • 2 laakerinlehteä
  • 1 pullo olutta
  • silputtua persiljaa

Tarjoiluun

  • säilykepunajuuria tai -kurkkua

Valmistusohje

1. Nuiji lihaviipaleet kevyesti. Kuori perunat ja leikkaa ne puoli senttiä paksuiksi viipaleiksi. Paista sipuli läpikotaisin voissa paistinpannussa ja ruskista liha samalla tavalla.

2. Pane liha ja sipuli pataan tai kattilaan. Aseta päälle perunat, mausta sitten suolalla ja pippurilla. Lisää timjami ja laakerinlehti sekä olutta vain niin paljon, että juuri ja juuri erotat sen perunoiden seassa.

3 Kiehauta ja anna hautua kannen alla alhaisella lämmöllä noin puolen tunnin ajan tai kunnes liha on mureaa. Ripottele päälle persiljaa ja tarjoa suoraan padasta.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!