Kuorrutettu maustekakku

Tämä on mehukas, mausteinen ja makoisa kakku. Sopii varsinkin jouluun, mutta maistuu hyvältä mihin vuodenaikaan tahansa.

10-12 palaan

  • 150 g pehmeää voita
  • 2 ½ dl kidesokeria
  • 3 kananmunaa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kanelia
  • 2 tl neilikoita
  • 2 rkl puolukkahilloa
  • 1 ½ dl vahvaa kahvia

Kuorrutus

  • 2 dl tomusokeria
  • hieman munanvalkuaista

Koristeluun

  • mantelilastuja

Lisäksi tarvitset

  • voita ja korppujauhoja vuokaan

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota pyöreä kakkuvuoka. Sekoita voi ja sokeri valkoiseksi, lisää munat yksi kerrallaan. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja mausteet ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi puolukkahillo ja kahvi.

2. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla vajaa tunti.

3. Sekoita tomusokeri ja hieman munanvalkuaista paksuksi tahnaksi ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Paahda mantelilastut kevyesti kuivalla paistinpannulla ja ripottele kakun päälle.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.