Kukkakaali-pinaattipiiras

Kun kukkakaali on parhaimmillaan, kokeilepa tätä: kukkakaalin nuppuja ja pinaattia piiraan täytteenä. Ihanaa! Sopii lounaalle, illanistujaisiin, noutopöytäänkin.

Ainekset

  • Kuudelle

Raaka-aineet

  • 1 kukkakaali
  • 100 g pinaattia
  • 3 dl vehnäjauhoa
  • 1 maustemitta suolaa
  • 150 g kylmää voita
  • 1 rkl jäävettä
  • 4 munaa
  • 3 dl maitoa
  • 1 dl kermaa
  • suolaa ja valkopippuria

Valmistusohje

1. Leikkaa voi paloiksi. Hakkaa leivinpöydän päällä veitsellä jauho ja suola voin sekaan. Työstä nopeasti taikinaksi ja vaivaa joukkoon vesi. Laita taikina muovipussiin ja pane jääkaappiin vähintään tunniksi.

2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Puhdista kukkakaali ja jaa nupuiksi. Ryöppää ne vähäsuolaisessa vedessä. Hienonna pinaatti. Kauli taikina ja vuoraa sillä piirasvuoka. Pistele pohja haarukalla. Esipaista 15 minuuttia.

3. Sekoita munat maitoon ja kermaan, lisää suola ja pippuri sekä pinaattihake. Levitä kukkakaalinnuput piiraspohjalle ja kaada päälle munamaito. Paista noin 30 minuuttia, kunnes munamaito on hyytynyt. Voit peittää piiraan foliolla loppupuolella, ettei se paistu liikaa.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.