Kotona suolattu keittokinkku
Jos haluat kokeilla kinkun tuoresuolaamista kotona, tässä ohje keitettävälle kinkulle. Uunissa paistettavan joulukinkun alkuvaiheet ovat samat kuin tässäkin, samoin loppu eli kuorrutus. Lasketaan että raakapainoltaan neljän kilon kinkku riittää noin 20 annokseen.
4 kg:n kinkkuun
- 4 rkl suolaa
- 2 rkl sokeria
Suolaliemi
- 2,5 l vettä
- 2,5 dl suolaa
- 1,25 dl sokeria
Keitinliemi
- 20 pippuria
- vettä kinkun peitoksi
Kuorrutus
- 1 muna
- 4 rkl sinappia
- 2 tl sokeria
- 4 rkl korppujauhoa
Valmistusohje
1. Suolaliemi: Sekoita yhteen vesi, sokeri ja suola ja kiehauta. Anna jäähtyä. Hiero kinkkuun sokeria ja suolaa, nosta se astiaan ja kaada suolaliemi päälle. Anna suolautua viileässä 5 päivää ja kääntele kinkkua silloin tällöin.
2. Kinkun keittäminen: Keitä kinkkua vedessä pippurien kanssa noin kaksi tuntia, tai kunnes lihalämpömittari näyttää kinkun sisälämpötilaksi 72 astetta. Anna kinkun jäähtyä hieman. Leikkaa pois kamara, mutta jätä hieman rasvaa jäljelle kinkun pintaan. Kuivaa kinkun pinta puhtaalla keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla,niin kuorrutus tarttuu paremmin.
3. Kuorrutus: Kuumenna uuni 275 asteeseen. Sekoita yhteen muna, sinappi ja sokeri. Levitä se tasaisesti kinkun pinnalle. Siivilöi päälle korppujauhoa ja taputtele sitä kiinni sinappikerrokseen. Kuorruta uunissa 10 minuuttia, tai kunnes kuorrutus on saanut hyvän värin. Ole tarkkana, se palaa helposti!
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Paras sienikastike: Helppo suppilovahverokastike Katin ohjeella
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Hanna Sumarin tyrmäävän hyvä omenapiirakka
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Taivaallinen omenahillo
-
Lassaka eli vähähiilihydraattinen lasagne ilman pastaa