Koko Suomi leipoo joulun -ohjelman kolmannessa jaksossa loihdittiin juhlapöytään suolaisia ja makeita leivoksia.
Pohja
- 5 dl Valio piimää
- 1 ½ tl suolaa
- 1 ½ dl tummaa siirappia
- 1 pss Sunnuntai kuivahiivaa
- 5 dl Sunnuntai erikoisvehnäjauhoja
- 2 dl Sunnuntai hieno täysjyväruisjauhoja
- 1 ½ dl kaljamaltaita
- 1 ½ dl kaurahiutaleita
- 1 dl pakastepuolukoita
Savulohihyydyke
- 400 g tuoretta lämminsavulohta
- 2 kananmunaa
- 1 punasipuli
- ½ ruukkua tuoretta tilliä
- 1 ½ rkl sitruunan puristettua mehua
- 120 g Valio smetanaa
- 1 ½ dl Valio kermaviiliä
- 1 tl suolaa
- 1 ½ tl sitruunapippuria
- 4 liivatetta
- 1 ½ rkl vettä
Kakun kasaaminen
- 1 dl vettä
- ½ kalaliemikuutio
Koristelu
- 2 punasipulia (oikea muoto!)
- 1 ruukku herneenversoja
- ½ kurkkua
- 100 g kirjolohen mätiä
- 120 g Valio smetanaa
- 1 tl sitruunapippuria
- 1 sitruuna
Valmistusohje
POHJA: Kuumenna piimä reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita piimän joukkoon suola ja siirappi. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja kuivahiiva, jonka jälkeen sekoita ne piimän joukkoon. Lisää taikinaan loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Levitä taikina pienelle uunipellille tasaiseksi. Anna taikinan kohota vähintään 30 minuuttia lämpimässä paikassa. Paista 175 asteessa 25-30 minuuttia. Tarkista kypsyys. Jäähdytä pohja ennen leikkaamista.
SAVULOHIHYYDYKE: Keitä kanamunia kiehuvassa vedessä 9 minuuttia, jonka jälkeen jäähdytä ne. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuori kypsät kananmunat ja soseuta haarukalla pienemmiksi. Revi savulohi kananmunan sekaan ja poista kalasta mahdolliset ruodot. Hienonna tilli ja punasipuli ja lisää seokseen. Lisää joukkoon puristettu sitruunanmehu, smetana ja kermaviili. Mausta vielä suolalla ja sitruunapippurilla. Sekoita tasaiseksi. Lämmitä 1 ½ rkl vettä ja lisää joukkoon puristetut pehmenneet liivatteet. Lisää liivateseos ohuena nauhana savulohitäytteen sekaan samalla sekoittaen. Kaada täyte kelmulla vuorattuun vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
KAKUN KASAAMINEN: Leikkaa jäähtyneestä pohjasta sopiva pala savulohihyydykkeen alle. Kiehauta vesi ja sulata joukkoon kalaliemikuutio. Kostuta pohja pullasutia apuna käyttäen. Poista hyydyke vuoasta ja kumoa pohjan päälle.
KORISTELU: Kuori punasipulista uloin kerros ja viillä se 12 osaan ylhäältä alas, jätä kuitenkin kanta paikoilleen. Paista sipulia uunissa kiertoilmalla 140 asteessa 10 minuuttia, jonka jälkeen muotoile se kukaksi. Koristele savulohihyydykekakku sipulikukalla, herneenversoilla, kurkulla, mädillä, smetanalla, sitruunalla ja mausta sitruunapippurilla.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
-
Lataa lisää
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!