Kermaiset pihvit ja lohkoperunat

Aloita viikko arkisilla, mutta herkullisilla pihveillä. Pihvit valmistuvat nopeasti ja maistuvat varmasti perheen pienimmillekin lohkoperunoiden kanssa.

Ainekset

  • 600 g naudan ulkofileetä
  • suolaa
  • pippurisekoitusta
  • 2 dl (kevyt)kermaa

Lohkoperunat

  • 1 iso peruna jokaiselle ruokailijalle
  • 1-2 rkl rosmariinia
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • suolaa

Valmistusohje

Leikkaa ulkofilee 2–3 cm paksuiksi siivuiksi. Painele siivut ohuemmiksi sormin.

Paista pihvejä kuumalla pannulla 1–1,5 minuuttia kummaltakin puolelta.

Mausta pihvit suolalla ja pippurisekoituksella paiston aikana. Kaada pannuun kerma ja kuumenna nopeasti. Nosta pannu liedeltä ja anna vetäytyä hetken ennen tarjoamista.

Pese ja lohko perunat neljään osaan. Käytä jauhoista lajiketta. Laita perunat, rosmariini ja rouhittu mustapippuri kulhoon. Kaada päälle öljy ja sekoita.

Levitä perunalohkot uunipellille ja paista 230-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Tarkkaile kypsyyttä haarukalla tai tikulla kokeilemalla.

Ripottele valmiille perunalohkoille suolaa ja tarjoa kuumina.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!