Kassler Florentine

Florentine, siis firenzeläinen, merkitsee ruokaslangissa pinaattia yhdistettynä kalaan tai lihaan. Tämän ruoan voi mainiosti tehdä tietenkin myös tuoreesta pinaatista pakastetun sijaan tai mangoldista.

Neljälle

  • 8 viipaletta savukassleria
  • 1 paketti pakastepinaatinlehtiä
  • suolaa ja valkopippuria
  • hippu muskottiraastetta
  • 2 tomaattia viipaleina

Kastike

  • 2 rkl voita
  • 2,5 rkl vehnäjauhoa
  • 3 dl maitoa
  • 1 dl kermaa
  • 1 dl juustoraastetta
  • 1 munankeltuainen
  • suolaa ja pippuria

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Sulata pinaatinlehdet lävikössä, purista sen jälkeen niistä vielä nestettä pois. Levitä pinaatti kevyesti voideltuun uunivuokaan. Lado vuorotellen kassler- ja tomaattiviipaleet pinaatin päälle.

2. Sulata voi kasarissa miedolla lämmöllä, sekoita jauho joukkoon ja anna turvota muutama minuutti. Kaada maito ja kerma päälle ja anna kiehahtaa koko ajan sekoittaen. Ota kastike liedeltä ja sekoita joukkoon juustoraaste ja munankeltuainen. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Levitä kastike kasslerviipaleiden päälle. Gratinoi uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoile perunaa tai pastaa lisänä.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!