Joulutortut voi valmistaa myös vohveliraudalla! Ruokavaikuttaja Satu Koiviston helpolla ohjeella valmistat tortut minuuteissa.
Ainekset neljään torttuun
2 valmiiksi kaulittua voitaikinalevyä
n. 6 tl luumuhilloa
Valmistusohje
Joulutortut vohveliraudalla valmistuvat näin:
Satu Koivisto
Ota voitaikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle. Kauli voitaikinalevyjä hiukan isommaksi.
Laita kolme nokaretta luumuhilloa molempien levyjen pitkille sivuille, ei kuitenkaan aivan reunaan.
Kasta sormi veteen ja pyyhkäise levyn reunat, näin ne tarttuvat paremmin toisiinsa.
Taita levy pitkittäin puoliksi. Paina kerrokset yhteen ensin hillon ympäriltä ja sitten reunoista. Yritä puristaa ilmat pois hillon ympäriltä, niin siihen ei jää ilmakuplaa.
Leikkaa levy kolmeen osaan ja painele reunat sormella tai haarukalla tiiviisti yhteen.
Kuumenna vohvelirauta. Nosta tortut yksi kerrallaan vohveliraudalle. Paista torttua 4–5 minuuttia, tarkka aika riippuu vohvelirautasi tehosta. Syö heti.