Jouluinen juustokakku glögikastikkeella

katselukopio_jouluinen_juustokakku_glogikastikkeella_1_D8S3365-Edit
Hellapoliisi/Kati Jaakonen

Hellapoliisin jouluinen juustokakku glögikastikkeella on upea tarjottava. Valmista kakku päivää tai kahta aiemmin jääkaappiin odottamaan herkkuhetkeä. Silloin rakenne ja maku ovat parhaimmillaan. Glögikastike sen sijaan kannattaa valmistaa vähän ennen tarjoilua.

Pohja

  • 200 g piparkakkuja
  • 75 g voita

Täyte

  • 600 g vaniljatuorejuustoa
  • 3 munaa
  • 1 ½ dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • yhden limen raastettu kuori
  • yhden limen puristettu mehu

Glögikastike

  • 2 ½ dl vahvaa glögiä
  • ¾ dl sokeria
  • 1 tähtianis

Valmistusohje

Murusta piparkakut tehosekoittimessa hienoksi muruksi.

Sekoita joukkoon sulatettu voi.

Painele seos leivinpaperilla vuoratun, halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoan pohjalle.

Laita hetkeksi jääkaappiin.

Sekoita täytteen ainekset keskenään kulhossa ja kaada vuokaan.

Paista 150-asteessa uunin keskiritilätasolla noin 50-60 minuuttia.

Jäähdytä ja laita jääkaappiin vähintään yön yli.

Valmista glögikastike.

Laita kastikkeen ainekset kasariin ja anna kiehua, kunnes kastike alkaa saeta.

Tarjoa kastike jäähdytetyn juustokakun kanssa.


Parhaat ruokaohjelmat