Jauhelihakeitto kylmäsavuporolla

Kunnallispoliittinen kokkaus päättyy tältä viikolta Perussuomalaisten Timo Soinin ja Akseli Herlevin voimin. Herrat kokkaavat Timo Soinin lempiruokaa eli jauhelihakeittoa, johon Akseli on lisännyt tuttuun tyyliinsä hieman mielenkiintoisia makuja muun muassa Lapista.

Ainekset 4:lle

  • 400 g jauhelihaa
  • 1 keltasipuli kuorittuna ja hienonnettuna
  • 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 3 porkkanaa kuorittuna ja paloiteltuna
  • 3 juuripersiljaa kuorittuna ja paloiteltuna
  • 4 muhkeaa kiinteää perunaa pestynä, kuorittuna ja paloiteltuna
  • 1 l lihalientä
  • puolikas nippu tuoretta lipstikkaa hienonnettuna
  • 1 dl kylmäsavuporoa hienonnettuna
  • 1 dl ranskankermaa vatkattuna
  • muutama maustepippuri
  • pari laakerinlehteä
  • suolaa ja pippuria

Valmistusohje

Ruskista isossa kattilassa jauheliha. Lisää joukkoon paloitellut vihannekset ja mausteet. Lisää lihaliemi ja sen verran vettä, että ainekset peittyvät ja keitä keskilämmöllä 15-25 minuuttia tai kunnes vihannekset ovat kypsyneet. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tarjoilun aikaan hienonna keiton päälle tuoretta lipstikkaa. Vatkaa ranskankerma kuohkeaksi ja sekoita joukkoon kylmäsavuporoa. Mausta suolalla ja pippurilla ja laita tarjolle keiton

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.