Mainos

Jäädytetty vadelma-tiramisu

Kesäisistä vadelmista syntyy myös italialaishenkinen tiramisu. Tämä jälkiruoka on tehty jäätelöä apuna käyttäen, ja löytyypä reseptistä loraus amarettoakin. Reseptistä noin 8 annosta.

Pohja

  • 1 pkt Myllyn Paras Kauramurotaikinaa (400 g)

Täyte

  • 3 dl espressokahvia
  • Amaretto-likööriä
  • 1 litra vaniljajäätelöä
  • noin 1litra vadelmia

Valmistusohje

Vuoraa suorakaiteen muotoinen noin 1,5 litran leipävuoka leivinpaperilla. Sulata taikinalevyt ja nosta leivinpaperoidulle uunipellille.

Kauli molempia levyjä hieman, vuoan pohjan kokoisiksi levyiksi. Paista levyt 225-asteisen uunin keskitasolla 15–18 minuuttia. Jäähdytä ritilällä.

Valmista kahvi ja terästä liköörillä makusi mukaan. Pehmennä jäätelö. Nosta vuoan pohjalle toinen murotaikinalevyistä. Kostuta levy kunnolla kahvilla.

Levitä puolet pehmenneestä vaniljajäätelöstä murotaikinalevyn päälle. Aseta pinnalle toinen levy ja kostuta myös se hyvin kahvilla. Asettele päälle puolet vadelmista.

Levitä päälle loput jäätelöstä ja asettele pinnalle loput vadelmat. Peitä huolella ja jäädytä pakkasessa vähintään 4 tunnin ajan tai mieluiten yön yli.

Kumoa jäätelökakku tarjolle ja anna pehmetä puolisen tuntia ennen tarjoamista.

Resepti:Arja Savela, Myllyn Paras Oy

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.