Hellapoliisin marenkikakku

Marenkikakku on erityisen herkullinen kesäkakku, jonka seurana voit tarjota tuoreita marjoja tai banaaniviipaleita. Valmista marengit jo hyvissä ajoin valmiiksi ja säilytä huoneenlämmössä pölyltä suojattuna.
2 pohjaa
- 2 munanvalkuaista
- 3 dl sokeria
Täyte
- 2 ½ dl vispikermaa
- 200 g tuorejuustoa tai rahkaa
- 1 tl limen kuoriraastetta
- ½ dl sokeria tai maun mukaan
- 1-2 tl vaniljasokeria
- noin 6 dl tuoreita marjoja tai 3 banaania
- minttua tai sitruunamelissaa
Valmistusohje
Vaahdota munanvalkuaiset valkoiseksi vaahdoksi.
Lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten.
Levitä marenki kahdeksi samansuuruiseksi ympyräksi leivinpaperin päälle.
Paista 100-asteisessa uunissa noin neljä tuntia, tai kunnes marenki on kypsää ja rapeaa.
Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon tuorejuusto tai rahka.
Raasta hyvin pestyn limen kuorta joukkoon ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
Tarkista maku.
Levitä täyte molempien pohjien päälle ja ripottele pinnalle tuoreita marjoja.
Nosta levyt päällekkäin.
Koristele mintulla tai sitruunamelissalla.
Anna kakun vetäytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Koko Suomi leipoo: Rypytetty punnuspulla
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Marry Me -kana – paras broilerikastike puolessa tunnissa
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Parhaat lihapullat – Kari Aihinen paljastaa helpon luotto-ohjeensa
-
Kanaa Alfredon tapaan – kermainen kanapasta Pasta Alfredo on nopea arkiruoka
-
Wilhelmiina-keksit – nämä supersuositut ja helpot pikkuleivät viedään käsistä
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan