Happamaton intialainen naan-leipä
Intialaista naan-leipää tehdään erikoisella tavalla: ne paistetaan sekä paistinpannulla että uunissa. Taikina säilyy viikonkin jääkaapissa. Intiassa (ja intialaisissa ravintoloissa täälläkin) lämmintä naan-leipää tarjotaan liha-, vihannes- ja linssicurryn lisäkkeenä.
- Ruokavalio: Kananmunaton, Kasvisruoka
24 leipää
- 4 dl grahamjauhoa
- 1 tl suolaa
- 1 ½ dl vettä
Voiteluun
- 2 rkl voita
Valmistusohje
1. Siivilöi jauho siivilän läpi ja sekoita joukkoon suola. Tee kuoppa jauhokeon keskelle ja kaada siihen vettä vähän kerrallaan samalla kun sekoitat ne käsin kiinteäksi taikinaksi. Vaivaa taikina joustavaksi ja jaa se 24 osaan. Kauli palat jauhotetulla leivinpöydällä läpimitaltaan noin 20 sentin levyiksi. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita grillivastus päälle.
2. Kuumenna valurautapannu keskilämpöisellä liedellä erittäin kuumaksi. Laita kakkunen pannulle ja paista sitä 1-2 minuuttia tai kun sen alapintaan alkaa tulla ruskeita laikkuja. Käännä ja paista vajaa minuutti toista puolta.
3. Aseta leipä ritilälle aivan grillivastusten alle ja grillaa, kunnes leipä alkaa kupruilla. Käännä leipä ja grillaa myös toista puolta puolisen minuuttia. Sulata voita ja penslaa voisulalla vastapaistetut leivät ja vie tarjolle.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Meksikolainen papukeitto
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Harri Syrjäsen inkiväärishotti