Yle: Uusi vientihitti? Suomalaisleipomon perinneherkku valloittaa Lontoon – ”valtavat markkinat”

mustikkapiirakka
Shutterstock

Suomalaisen Liepuska-leipomon mustikkakukkoja viedään nyt Lontooseen, kertoo Yle Uutiset.

Lontoolaisen hotellin iltapäiväteellä saa nyt maistaa ehtaa suomalaista rättänää, eli mustikkakukkoa. Rukiista ja mustikoista valmistettava savolainen perinneherkku kulkee matkan Suomen Nilsiältä Lontooseen. Yle Uutisten mukaan Liepuska-leipomo on aiemmin toimittanut suurkaupunkiin koe-eriä, mutta nyt vienti on saatu auki 30 ravintolan D&D-ketjuun.

Myöhemmin keväällä leipomon on tarkoitus laajentaa vientituotteitaan myös ruisleipään, karjalanpiirakoihin, minimuikkukukkoihin sekä savulohi- ja sienitartaletteihin. Liepuska-leipomon Timo Turusen mukaan Lontoossa on valtavat markkinat ja kysyntää puhtaalle, suomalaiselle ruoalle riittää.

– Suomessa viljat, marjat ja sienet ovat suurinta, mitä meillä on ja niitä meidän pitäisi pystyä paremmin käyttämään, Turunen kommentoi Yle Uutisille.

Liepuska-leipomo aikoo kasvattaa vientiään myös Ruotsiin ja samalla nostaa viennin osuutta liikevaihdosta.

Lähde: Yle 

***

Mustikkapiirakka sitruunalla ja kookoksella 4:54

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!